Valtsun terveysblogi: Näkemyksiäni ravitsemussuosituksista

1. Johdanto

Ravitsemussuositukset ovat kuuma keskustelun aihe. Tämä ei ole mikään ihme, kun katsoo nykytilannetta.

Lihavuusepidemia on nykyisin hyvin merkittävä huolenaihe, vaikka terveysviranomaiset ovat valistaneet meitä vuosikymmeniä terveellisestä ruokavaliosta. Viime vuosikymmenten rasvapolitiikka on saanut viime vuosina runsaasti kritiikkiä. Lisäksi altistumme vielä monenlaisille ravitsemusaiheisille provokaatioille uutismedioiden ja terveysgurujen kautta.

Kirjoitin äskeisessä superlaajassa kirjoituksessani omista ajatuksistani tähän liittyen, mutta se meni monilta ohi. Tässä on sama juttu erillisenä artikkelina.

2. Kovat ja pehmeät rasvat

“Todistusaineisto kovan rasvan haitoista on 1980-luvulta alkaen ollut aukoton”

- Matti Uusitupa

Yksi tärkeimmistä ristiriidan aiheista terveyskeskusteluissa on ollut ravinnon rasva. Viime vuosikymmeinä on päästetty valloilleen vahvoja uskomuksia kuten

kova rasva tukkii verisuonet
Pohjois-Karjala -projekti oli menestys kovan rasvan vähentämisen vuoksi

Tuttavani kiinnostava kertomus korostaa, kuinka yksinkertaistetusti tätä tarinaa on esitetty:

"80-luvulla terveydenhoitajille opetettiin koulussa että kova rasva tukkii suonet kuten kinkkurasva viemärin. Tämä ajattelu näkyi myös sen ajan toisinajattelijan Pentti Kossilan kirjassa, jossa hän esitti rasvaongelmien avaimeksi emulgaattoria, lesitiiniä, joka muodostaisi suojakuoren rasvahappojen ympärille."

Nämä uskomukset eivät sellaisinaan pidä paikkaansa. Kovan rasvan vaikuksista puhuttaessa ei sovi käyttää liian vahvoja ilmaisuja, sillä tutkimuksissa vaikutus ei ole osoittautunut kovin suureksi. Esimerkiksi Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm on ilmaissut, ettei tyydyttynyt rasva yhdisty itsenäisesti sydäntautiin.

Nykyisin pehmeiden rasvojen hyödyllisyyttä perustellaankin yhä useammin sillä että ne ovat parempi vaihtoehto kuin kova rasva. Perusteluina käytetään pääosin eteneviä väestötutkimuksia, koska interventiotutkimuksissa tulokset eivät ole olleet yhtä selkeitä. Hyötyä saattaa siis olla pehmeistä rasvoista, mutta mistään aivan valtavista suuruusluokista ei tässä ole kyse.

Tiedeyhteisöllä on tapa korjata joitakin virheitään. Viime vuosina onkin alettu puhua julkisesti siitä, että aikaisempi liiallinen keskittyminen kovien rasvojen haittoihin on johtanut muiden haitallisten ruokien sallimiseen.

Kärjistäen voisi sanoa, että pulla, vaalea leipä, hedelmäjogurtti ja pillimehu ovat aikaisemmin olleet ihan kelvollisia koululaisten välipalaruokia, kunhan maito on ollut vähärasvaista. Tämä on myös minun muistikuva kouluajoiltani.

Aiempina vuosina nähtiin ruokapyramideja, joiden pohjalla oli pullaa, leivonnaisia ja
vaaleaa leipää - ja mehu lukeutui hedelmiin.

Tämä virhe on onneksi jo tajuttu. Nykyisin kasvikset muodostavat ruokapyramidin pohjan, ja on leipäkin tummempaa (Ravitsemussuositukset 2014).

3. Kananmunat ja kolesteroli

Eräs sepelvaltimotautia tutkiva professori mainitsi minulle, että viranomaisten näkemykset saattavat muuttua näiden ravintoasioiden osalta tulevaisuudessa vielä lisää: "Korjauksia [suosituksiin] tehdään vain säännöllisin välein. Siten esimerkiksi kananmunien ja muun muassa D-vitamiinin osalta suositus saattaa olla liian tiukka".

Myös eräs pitkän linjan ravitsemustieteen tutkija antoi myös kiinnostavan kommentin aiheesta:

“En oikein ymmärrä miksi uudet suositukset tuodaan niin isolla hälinällä kaikelle kansalle kun ne kerran ei ole yksilöille tarkoitettu.

Juttelin [erään ravitsemustieteen professorin] kanssa tästä ja hänen ajatus oli että suositukset oli aikanaan laadittu ajatuksella että ei siitä muillekaan haittaa ole jos kaiken varalta suositellaan rajoittamaan vaikka kananmunia. Nyt rajoituksia puretaan ja suosituksia laajennetaan, mutta hyvin maltillisesti. [...] Ehkä me tulevaisuudessa osataan rajoitusasioitakin järkevämmin ajatella.”

4. Lihavuus- ja diabetesepidemia

Ymmärrän ihmisten närkästyksen viime vuosikymmenien rasvapolitiikkaan liittyen. On yksiselitteisesti epämiellyttävää jos jokin taho on käyttänyt sairauksilla pelottelua välineenä ihmisten ruokakäyttäytymisen muuttamisessa. Lisäksi osa kansasta pohtii, ovatko runsashiilihydraattiset ravitsemussuositukset nykyisen diabetesepidemian taustalla.

Katsokaa vaikka tätä tilastoa. Metabolinen oireyhtymä 7.5-kertaistui vain viidessätoista vuodessa nuorilla aikuisilla (Mattsson 2012):

Metabolisen oireyhtymän esiintyvyys 24-vuotiailla aikuisilla
	Vuosi 1986	Vuosi 2001
Metabolinen oireyhtymä	1.0%	7.5%
Lihavuus	3.1%	10.6%

Johtuuko tämä yksinkertaisesti hiilihydraateista? En pidä tätä selitystä uskottavana, mutta selvästi jokin elintapatekijä on ohjannut kansanterveyttä 1980-luvulta alkaen.

Itse olen pohtinut vuorokausirytmin tärkeyttä ja esimerkiksi Arto Pesola puhuu liian istumisen haitallisuudesta. Puhdistettu ruoka saattaa vaihduttaa haitallisesti elimistön toimintoihin esimerkiksi suoliston bakteerikannan muutoksien tai endotoksemian välityksellä.

Pertti Mustajoen pohdinnat syömiskulttuurin muutoksista ovat mielestäni erittäin tärkeitä. Hän on harvoja suomalaisia, jotka puhuvat näkyvästi nykyruoan maittavuuden merkityksestä ongelmien taustalla. Hänen ajatuksiaan voi lukea artikkelista Ruokaympäristön muutos selittää pääosan väestöjen lihomisesta.

"Väestön lihominen ei johdu ihmisten vähentyneestä tahdonvoimasta tai itsekurista vaan on seurausta normaalien ihmisten normaalista reagoinnista epänormaalille ympäristölle.

Suomen 2,5:tä miljoonaa ylipainoista kansalaista ei voida syyttää 'itse aiheutetusta' tilasta, vaan heitä on tarkasteltava viime vuosikymmenten yhteiskunnallisten muutosten uhreina." (Duodecim 2015;131:1345-52)

Nykyisin monipuolinen ruokavalio nähdään poikkeuksetta hyvänä asiana, mutta lihavuuden näkökulmasta se saattaisi olla myös osatekijä ruoan liikakulutuksen taustalla.

Lihavuuden syistä todennäköisesti tärkein on nähdäkseni se, että nykyajan ruokaympäristössä on liian helppoa ja miellyttävää syödä yli tarpeen. Yhteiskunnassamme on tapahtunut useita tätä edistäviä muutoksia kuten ruoan lisääntynyt maittavuus, monipuolisuus, heikompi kylläisyysvaikutus, helpompi saatavuus ja pienempi hinta. Herkutkin ovat entistä herkumpia.

Monet terveet luonnonkansat pärjäsivät hyvin yksipuolisella ja mauttomalla ruokavaliolla. Laihduttaville ruokavalioille yhteistä on ruokavalion yksipuolistaminen, oli ruokavalio sitten vähärasvainen, vähähiilihydraattinen, kivikautinen tai vegaaninen. Toimiville ruokavalioille on yleensä tyypillistä myös ruoan nestepitoisuuden lisääntyminen, jolloin ruoan kaloritiheys alenee ja kylläisyysvaikutukset lisääntyvät.

Syömiskäyttäytymiseen vaikuttavat tekijät ovat jääneet Suomessa merkittävästi makroravintoaineajattelun taustalle, vaikka toiset lihavuustutkijat näkevät sen jopa tärkeimpänä tekijänä lihavuuden taustalla. Tämä saattaisi selittää nykyajan lihavuus- ja diabetesepidemioita huomattavasti enemmän kuin rasva tai hiilihydraatit. Perustelen väittämää lihavuusartikkelissani.

Mustajoen sanoma herkullisen ja helposti saatavilla olevan ruoan ongelmista sai
hieman näkyvyyttä myös Vähähiilihydraattinen ruokavalio -blogissa.

5. Vääriä syytöksiä ja roskauutisia

Ravitsemusasiantuntijat saavat nykyisin paljon lokaa niskaansa, usein huonoin perustein. Kansan joukoista huudellaan rajuja väittämiä kuten esimerkiksi se, että lihavuus tai sokeritauti johtuisi nimenomaan sokerin käytöstä, ja että nämä ongelmat olisivat helposti ratkaistavissa vähentämällä sokerin kulutusta.

Todellisuudessa edes sokerin vaikutus ei ole niin yksinoikoinen kuin luullaan. Ihmiset levittävät aiheesta kaikenlaisia huhuja, mutta kovin usein perustelujen taustalta paljastuu jokin todella kiinnostava hiiritutkimus.

Esimerkiksi Antti Heikkilä puhuu blogissaan, kuinka hedelmäsokeri aiheuttaa leptiiniresistenssiä. Hän jättää mainitsematta, että hänen viittaamansa tutkimus on tehty rotilla ja hedelmäsokerin osuus kaloreista oli 60%. Jos syö pelkkää valkosokeria eikä mitään muuta, silloinkin hedelmäsokerin saanti on vain 50%.

Sokerin lisäksi myös rasvaa demonisoidaan usein yhtä huonoin perustein. Esimerkiksi monet uutismediat julkaisevat toistuvasti kielteisiä juttuja "runsasrasvaisesta ruokavaliosta". Kyseessä on valitettavan usein laboratoriohiirien D12492-ruokavalio tai muu vastaavanlainen sekoitus, jonka vaikutuksia ei voi mitenkään järkevästi ulottaa ihmisiin.

Yleistävillä nimityksillä voidaan johtaa ihmisiä helposti harhaan. Esimerkiksi “rasvainen ruoka”
ei kerro ruokavaliosta muuta kuin rasvan määrän, mutta ei esimerkiksi sitä, että kyseessä
oli tälläkin kertaa jyrsijöille tarkoitettu luonnoton laboratorioruoka.

Vaikka runsasta rasvansyöntiä ei nähtäisikään hyvänä asiana, niin sitäkin koskevan tiedeuutisoinnin pitäisi olla silti asiallista. Aion kirjoittaa jatkossa lisää uutismedioiden virheellisestä terveysuutisoinnista, mutta tässä on pari aikaisempaa tekstiäni:

6. Yhteenveto

Viime vuosikymmenien ravitsemuspolitiikassa aikeet ovat mielestäni olleet hyvät ja kehitystä on tapahtunut. Täydellisestä suorituksesta ei kuitenkaan voida puhua, sillä viesti ei ole mennyt sillä tavoin perille, että kansa olisi välttynyt nykyiseltä lihavuus- ja diabetesepidemialta.

Ravitsemussuositusten suuret linjat ovat olleet näkemykseni mukaan väärät. Kun suurin osa huomiosta on ollut pikkuseikoissa (rasvan laatu, ravintokuitu), olemme onnistuneet sivuuttamaan lihavuustutkimuksen havainnot ruoan maittavuuden yhteydestä lihavuuteen.

Tulevaisuudessa ravitsemustiede siirtyy toivottavasti kauemmas vanhanaikaisesta rasvahappojen tai kalorien tiirailusta kohti yhä kokonaisvaltaisempaa ruokavaliokokonaisuuden painottamista, ottaen erityisesti huomioon syömiskäyttäytymiseen vaikuttavat tekijät.

Suosittelisin lukemaan Pertti Mustajoen katsausartikkelin. Se tarjoaa yksinkertaisen mutta uskottavan selityksen sille, miksi olemme nykyisessä tilanteessa.