Kirja-arvostelu: Antti Heikkilä - Diabeteksen ruokavaliohoito (2014)

Artikkelia päivitetty viimeksi 4/2015. Lue myös tuoreempi kirjoitus "Antti Heikkilä ja loputtomat asiavirheet".

1. Kuka on Antti Heikkilä?

Antti Heikkilä on ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, joka tunnetaan nykyään kuitenkin parhaiten hänen valtavirrasta poikkeavista ravitsemusta ja terveydenhoitoa koskevista näkemyksistään.

Heikkilä on uransa aikana julkaissut noin 20 terveysaiheista kirjaa, muun muassa Riippuvuus, valheiden verkko (Tammi 1995), Selkä (WSOY 1998), Hyvän olon keittokirja (Rasalas 2003) ja Siunattu kipu (Rasalas 2009). Vuodesta 2000 alkaen kirjojen julkaisu on siirtynyt Heikkilöiden omistamalle Rasalas-kustantamolle, joka on myös julkaissut kymmeniä ulkomaisia kirjoja suomen kielellä.

Lisäksi Heikkilä on kirjoittanut yli 300 blogikirjotusta ja hänellä on yli 14 000 ihmistä tavoittava Facebook-sivu. Hän on esiintynyt useasti TV- ja radio-ohjelmissa, erityisesti MTV3:n Studio55:n ja Radio Rockin Korporaation vieraana.

Heikkilän kirjoissa toistuvia teemoja on mm. terveyden kokonaisvaltainen hoito, kolesteroliteoria, selkäkivun syyt sekä lääketeollisuuden tekemät vääryydet. Ravintoasioissa suositaan erityisesti vähähiilihydraattista ruokavaliota, jossa ruokien laatuun ja luonnollisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota.

Kirjojen väittämät ovat tunnetusti provosoineet monia ihmisiä ja erityisesti ravitsemustutkijoita. Heikkilän provosoiva kirjoitustyyli saatetaan nähdä huonona asiana, mutta itse en toisaalta olisi välttämättä kiinnostunut terveysasioista ollenkaan ellen olisi lukion aikana törmännyt sattumalta Heikkilän väittämiin.

Alla on pari esimerkkiä uutisjutuista, joissa Suomen johtavat ravitsemustieteilijät tyrmäävät Heikkilän näkemykset yhdenmukaisesti lähes koomisin sanavalinnoin:

“Uusitupa pitää meta-analyysiä kiistanalaisena ja Antti Heikkilää änkyränä, jonka kanssa oikeat tutkijat eivät viitsi väitellä.”

(Iltalehti 8.3.2010)

“[Mikael Fogelholm] sanoo, että Heikkilä on ajattelultaan mustavalkoinen ja asenteeltaan vihamielinen, eikä hänen ymmärryksensä esimerkiksi liikuntafysiologiasta ole kovin vakuuttava.”

(Diabetes 11/2008)

“–Ei raukkaparka osaa tulkita tutkimustuloksia, sanoo [Ursula] Schwab.” (Uusi Suomi 1.12.2011)

2. Arvostelu: Diabeteksen ruokavaliohoito (2014)

Tämä on noin viides lukemani Antti Heikkilän kirjoittama kirja. Viimeksi luin hänen tuotantoaan keväällä 2010, ja kyseessä oli teos nimeltä Siunattu kipu.

Pidin kirjasta muistaakseni paljonkin, mutta opittuani hieman lähdekriittisemmäksi olen ottanut hieman etäisyyttä Heikkilän tuotantoon ja suosinut muita terveyskirjoittajia kuten Paul Jaminet, Chris Masterjohn ja Stephan Guyenet.

Tänä syksynä ajattelin tehdä sitten huvin vuoksi paluun ja selvittää, onko Heikkilältä tullut jotakin uutta ja kiinnostavaa materiaalia. Ajattelin myös, että kirja-arvostelun tekeminen olisi suhteellisen vaivatonta verrattuna tyypillisen blogiartikkelin kirjoittamiseen.

Tämän arvosteluni tarkoitus on erityisesti tuoda esille Heikkilän näkemyksiä ja niiden perusteluja. Pyrin myös kommentoimaan kirjassa käsiteltyjä teemoja omasta näkökulmastani.




2.1. Kirjan aloitus

“Ensimmäinen kirjani diabeteksesta ilmestyi vuonna 2008. Kirjan kirjoittamisen jälkeen minulle on kertynyt valtavasti potilaskokemuksia. Ne ovat vahvistaneet käsitystäni, että esittämäni hoitolinja on täysin oikea, kun taas virallinen hoitolinja on pahasti hakoteillä.”

Heikkilä aloittaa kirjansa melko filosofiseen tapaan pohtimalla, miksi hänen kirjansa ärsyttää ihmisiä ja mikä ohjaa ihmisiä terveysmuutoksiin. Heikkilä toteaa, ettemme ole valinnoissamme kovinkaan rationaalisia, vaan toimimme suuren osan ajasta täysin tiedostamattomien tunteidemme ohjaamina.

Oli kyse auton ostamisesta tai terveysvalinnoista, mainonnan ja mielikuvien teho ei perustu järkeen vaan ne vaikuttavat tunteisiin, ja tunteisiin vetoaminen voi vaikuttaa yksilön toimintaan paljon enemmän kuin järjelliset tekijät. Heikkilän mukaan monet ihmiset ensiksi omaksuvat mielipiteen, ja järkeistävät sen jälkeenpäin tieteeseen vedoten mutta sitä oikeasti ymmärtämättä.

Heikkilän mukaan omien tiedostamattomien tunteiden vaikutuksen ymmärtäminen on edellytys henkiselle vapaudelle ja pitkälle, terveelle elämälle.

Kirjansa toisessa kappaleessa, Suomen vallankäyttäjät, Heikkilä jatkaa pohtimalla tapoja joilla terveyspäättäjät ovat kritisoineet häntä, ja sitä kuinka monia valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä ei ole julkaistu mediassa. Muun muassa kielitieteilijä Noam Chomskya siteerataan: “Älykkäin tapa pitää ihmiset hiljaisina ja tottelevaisina on rajoittaa hyväksyttyjen mielipiteitten skaala, mutta sallia laaja keskustelu noiden sallittujen rajojen sisällä”.

Heikkilän perspektiivi on kyllä ymmärrettävä, sillä terveyskeskusteluissa toistuvat usein samat vanhat teemat, eikä uusiin ideoihin ja ajattelutapoihin aina suhtauduta avoimesti. Monesti Heikkilää on yksinkertaisesti haukuttu änkyräksi, raukkaparaksi ja maallikoksi, mutta kritiikkien varsinainen asiasisältö on ollut vähäistä. Karppausta käsittelevissä lehtijutuissa pekoni-muna-kerma -olkiukot ja muut provosoivat lähestymistavat ovat harmittaneet ihmisiä, jotka olisivat halunneet aiheesta asiallista ja monipuolista keskustelua.

Mielestäni kirjan alkupohdinnat ovat oikeilla jäljillä, ja koen että Heikkilän kuvailemat kognitiiviset ja keskustelukulttuuriin liittyvät ongelmat ovat aivan todellisia esteitä asiallisen terveystiedon etenemiselle. Meillä on vielä paljon parannettavaa siinä, miten tieteestä ja uusista ideoista pitäisi keskustella jotta vältettäisiin väärinkäsitykset ja perspektiiviharhat. Tämä koskee toki myös Heikkilää - ja minua.





2.2. Diabetes, jonka aiheuttavat hiilihydraatit

Kirjan eri osioissa käsitellään diabeteksen historiaa, syitä ja hoitoa.

Heikkilä kuvailee diabeteksen eli sokeritaudin historiaa kertoen että Thomas Willisin nimeämä diabetes mellitus oli kirjan mukaan alunperin rikkaiden ihmisten sairaus, johon liittyvä ymmärrys kasvoi suhteellisen hitaaseen tahtiin. Matthew Dobsonin vuonna 1776 tekemän havainnon myötä diabetes jaettiin kahteen pääluokkaan. Vain parikymmentä vuotta myöhemmin John Rollo havaitsi virtsan sokeripitoisuuden vähentyvän vähähiilihydraattisella ruokavaliolla.

Rollon ajoista on kulunut yli 200 vuotta, mutta Heikkilän mukaan aikamme lääkärit ovat ottaneet ainoastaan takapakkia potilaan tutkimisessa ja hoitamisessa. Tänä aikana "lääkäreistä on tullut lääketeollisuuden etäpäätteitä, jotka soveltavat ennalta sovittua hoitosuositusta väkisin oli potilaan tilanne mikä tahansa".

Heikkilän mukaan diabeteksen syyt on selkeät. Suurin osa ihmisistä lähtökohtaisesti siedä sokeria, vaan sen kulutus johtaa erilaisiin sairauksiin kuten diabetekseen eli sokeritautiin.

Heikkilä viittaa tutkimukseen, jossa havaittiin että FABP2-geenin hyvin yleinen variantti yhdistyy heikompaan sokerinsietoon, mutta parempaan rasvan hapetukseen. Hän toteaa, että tällaisten asioiden vuoksi ravitsemusasioissa täytyy muistaa yksilöllisyys ja että kyseistä geenivarienttia kantavilla ihmisillä hiilihydraattirajoitus voisi olla tehokas keino ehkäistä sokeritautia.

Diabeteksen taustalla vaikuttavista mekanismeista huomiota saa oikeastaan vain insuliiniresistenssi (erityisesti maksan), jonka taustalla nähdään ilmeisesti liika insuliini. Tämä käsitys poikkeaa alan tutkijoiden näkemyksestä, jossa keskitytään enemmän mm. vapaiden rasvahappojen, rasvahappometaboliittien ja tulehdussytokiinien rooliin insuliiniresistenssin solutason mekanismien aiheuttajina.

On toisaalta kiinnostavaa havaita, ettei valtavirtaa edustava rasvakeskeinen näkemys insuliiniresistenssin synnystä kuitenkaan selitä elintapasairauksien jatkuvaa yleistymistä viime vuosikymmenien erilaisista rasvatietoisista pohjoiskarjalaprojekteista huolimatta. Noora Mattssonin väitöskirjan perusteella metabolinen oireyhtymä jopa 7.5-kertaistui nuorilla aikuisilla vuosina 1986-2001.

Heikkilä haastaa virallisen kannan vetoamalla tutkimuksiin, joissa intensiivinen virallisterveellinen elintapojen parannus tai runsashiilihydraattinen ruokavalio eivät onnistu suojaamaan diabeetikoita sydäntaudilta. Entä jos vika onkin hiilihydraateissa eikä paljon parjatuissa rasvoissa?

Heikkilä toteaa, että insuliiniresistenteillä henkilöillä hiilihydraattien alle 60 gramman päiväsaanti on tavoiteltava, sillä se johtaa elimistön ideaaliseen toimintaan ja voi estää diabeteksen aiheuttamia haittoja tehokkaasti. Tässä hyötyä tietysti perustellaan hiilihydraattien haitoilla, mutta itse mietin että kyse voisi olla samasta AMPK/PGC1α -aktivaatiosta johon paaston ja liikunnankin hyödyt näyttävät osittain perustuvan.

Hiirillä sokeria sisältävä runsasrasvainen ruokavalio näyttää tekevän lihavaksi, mutta ketogeeninen ruokavalio kumoaa nämä haitat aktivoiden AMPK:ta. Myös esimerkiksi osa-aikapaasto ja butyraatti aktivoivat AMPK:ta ja estävät lihottavan ruokavalion haittoja jyrsijöillä huomattavasti, vaikka kalorisaanti ei muuttuisikaan. AMPK-aktivaation hyödyllisyydestä on myös muuta tieteellistä näyttöä.

Eräässä lyhytaikaisessa ihmistutkimuksessa kalorirajoitteinen hieman karppaustyylinen ruokavalio lisäsi koehenkilöiden luustolihasten AMPK-aktivaatiota, mutta melko vähärasvainen ruokavalio johti alentuneeseen AMPK-aktivaatioon. Tämän tuloksen voinee laskea tueksi hiilihydraattirajoitukselle.

Rasvan tai hiilihydraatin saanti ei kuitenkaan välttämättä ole lineaarisesti yhteydessä AMPK-aktivaatioon tai terveyshyötyihin, vaan käyrä saattaisi olla U:n muotoinen. Makroravintoaineiden molemmat ääripäät saattavat ehkä olla hyödyksi. Asiasta on paljon kiinnostavaa näyttöä, joka saattaa olla tärkeää ravinnon ja terveyden yhteyttä pohtiville.

Mikäli kiinnostaa, lue aiheeseen liittyvä Denise Mingerin
kirjoitus, jossa hän kuvailee myös äärimmäisen vähärasvaisen
ruokavalion hyötyjä! (kuva Mingerin artikkelista)

2.3. Ravitsemuspolitiikka, tiede ja sokerin haitallisuus

"Nykyiset käypähoitosuositukset ovat roskaa, mitä tulee diabeteksen todelliseen hoitoon ja komplikaatioiden ehkäisyyn. Ehkä kuvaavinta on, että professori Matti Uusitupa, joka on ollut pitkään Suomen Diabetesliiton johdossa, on samanaikaisesti ollut sokeritehdas Daniscon palkkalistoilla. Hänen tehtäviinsä on kuulunut jakaa apurahoja tutkimuksiin, jotka osoittaisivat sokerin terveyttä edistävät puolet."

Kirjassa on osioita, jotka käsittelevät ruoka- ja lääketeollisuuden roolia yhteiskunnassa. Heikkilä käsittelee kirjassaan lyhyesti USA:n maatalous- ja ravitsemuspolitiikassa 1970-luvun lopulla tapahtuneita muutoksia, joissa painotus siirtyi yhä enemmän rasvasta kohti vehnän, soijan ja maissin suosimista. Myös Suomen ravitsemuspolitiikkaa pohditaan.

Heikkilä kokee, että ruokateollisuus on vaikuttanut ihmisten kulutustottumuksiin tehtailemalla tiettyihin intresseihin sopivia tutkimustuloksia. Hän sanoo että monet tutkimustulokset eivät ole linjassa todellisuuden kanssa ja vetoaa mm. ruoankäyttökyselyiden epätarkkuuteen, puutteelliseen vakiointiin tai siihen että tehdään tutkimuksesta yksinkertaistavia/liioittelevia päätelmiä. Nämä ovat olennaisia ongelmia myös nykytutkimuksissa, ja aiheesta olikin juuri puhetta mm. Reijo Laatikaisen Pronutritionist-blogissa ja Potilaan Lääkärilehdessä.

Heikkilä moittii yhdysvaltojen ruokapolitiikkaan merkittävästi vaikuttaneen Ancel Keysin vakuuttavuutta, ja päätyy kehumaan häntä kritisoinutta John Yudkinia, jonka vuonna 1972 julkaisema sokerin haitallisuutta käsittelevä kirja Pure, White, Deadly on viime aikoina noussut taas suosioon lääkäri Robert H. Lustigin kuuluisan sokeriluennon ja kirjan 40-vuotisjuhlapainoksen myötä.

Heikkilän mukaan Yudkin esitti kirjassaan “selvästi”, että sokeri oli syynä sairauksiin kuten sydäntautiin ja syöpään. Mielestäni Yudkinin kirjassa on kiinnostavia argumentteja sokerin suhteen, mutta hänen aikansa tieteessä ei sokerin roolia elintapasairauksissa pystytty erottamaan kovin hyvin muista tekijöistä. Täten sanoisin, että Yudkinin kirjassa ei ole selkeää näyttöä sokerin haitallisuudesta vaikka toki yhteys länsimaisen roskaruoan ja elintapasairauksien välillä onkin vahva.

Yudkinin jälkeen sokeritutkimuksen määrä on tietysti kasvanut. Heikkiläkin mainitsee, että uusissa ekologisissa tutkimuksissa sokeri on tärkeä diabeteksen yleisyyttä määrittelevä ravitsemuskomponentti. Virvoitusjuomien lisäksi myös hedelmämehujen kulutus vaikuttaa diabetesriskiin ja lisätyn sokerin hyvin runsas kulutus yhdistyy selvästi kohonneeseen sydänkuolleisuusriskiin.

Mielestäni Heikkilällä on asiaan oikeanlainen tuntuma, mutta olen käsittänyt että lähes kaikki muutkin allekirjoittavat puhdistetun sokerin runsaan kulutuksen haitallisuuden. Tästä tulee itselleni mieleen se, kun juttelin pari viikkoa sitten erään arvostetun kolesterolitutkijan kanssa metabolisen oireyhtymän mekanismeista ja syistä. Ravitsemusasioista keskustellessamme hän nosti esille erityisesti maissisiirapin (HFCS) runsaan kulutuksen haitallisuuden terveydelle.

Henkilökohtaisesti luulen että sokerista, rasvasta ja muista ravintoaineista puhuttaessa unohdetaan kuitenkin helposti se, että ruokavaliokokonaisuus määrittää ravintoaineiden vaikutuksia hyvin paljon, minkä vuoksi asioita ei kannata välttämättä tarkastella tuijottaen vain yhtä ravintoainetta.

Sokerinkin vaikutus saattaa vaihdella hyvin paljon riippuen siitä, onko ruokavaliossa esimerkiksi sopivasti koliinia, glysiiniä tai fytokemikaaleja. Eläintutkimuksissa on havaittu, että suolistoon tai tulehdusprosesseihin vaikuttaminen esimerkiksi antibiooteilla, probiooteilla, prebiooteilla tai eri proteiininlähteillä vaikuttaa hyvinkin suuresti siihen, onko sokeri tai rasva eläimille haitallista.

Esimerkiksi rotilla antibiootti voi estää suurimman osan sokerin haitoista, koska mekanismien tasolla sokerin ongelmallisuus liittyy suoliston gram-negatiivisten bakteerien lipopolysakkarien eli endotoksiinien pääsyyn verenkiertoon. Jos bakteerien määrää vähennetään antibiooteilla, myös endotoksiinien määrä vähenee ja sokeri ei olekaan jyrsijöille enää erityisen haitallista.

Myös rasvojen vaikutukset näyttävät riippuvan useista tekijöistä. Jyrsijöillä runsasrasvaisen ruokavalion haitat näyttävät liittyvän siihen, että se lisää tulehdusta erityisesti lisäämällä endotoksiinien määrää veressä. Ihmisillä runsasrasvainen syöminen voi aiheuttaa tulehdusta jo pian aterian jälkeen, mutta esimerkiksi kuidun, appelsiinimehun tai antioksidanttien lisääminen on estänyt tutkimuksissa näitä vaikutuksia tehokkaasti.

Onkin teoriassa mahdollista, että esimerkiksi Heikkilän suosittelemassa ruokavaliossa kasvisten syönti suojaa kovan rasvan mahdollisilta ongelmavaikutuksilta vaikuttamalla suoliston tapahtumiin ja tulehdusprosesseihin. Ruotsissa ne maajussit jotka kuluttivat paljon sekä maitorasvaa että kasviksia näyttivät kärsivän sydäntaudista selvästi vähemmän kuin ne jotka käyttivät paljon maitorasvaa mutta vähän kasviksia. 

Nykyajan terveyskeskustelu tuppaa kuitenkin jumittumaan helposti tasolle “rasvaa vai sokeria”, vaikka olisi valtavasti muita merkityksellisiä elintapa- ja ravitsemustekijöitä joihin keskittyä. Koen tilanteen kuitenkin paranevan hiljalleen, ja esimerkiksi Biohakkerin käsikirja edustaa jo hieman avarampaa suuntausta, jossa tarkastellaan ruokavaliota suhteellisen laajasta perspektiivistä ja senkin lisäksi huomioitaan aktiivisesti muitakin tärkeitä tekijöitä kuten uni, liikunta ja lepo.





2.4. Haitalliset viljat

“Mikael Fogelholm on fanaattinen leivän puolustaja ja täysin sokea viljojen haitoille. Hänhän on agronomi ja lähellä ruokateollisuutta. Ihmiset on aivopesty ruisleivän maagiseen voimaan tässä maassa. [...] Monet potilaat kertovat, ettei heillä ole entisiä vaivoja eikä tarvetta housupyykkiin kun he ovat lomamatkalla Thaimaassa. Siellä ei ole leipää.”

- Antti Heikkilä

On lukuisia terveyskoulukuntia, joissa nykyihmisen viljankulutus nähdään keskeisenä syynä elintapasairauksille ja autoimmuunitaudeille. Kuten monet paleo-ruokavalion edustajat, myös Heikkilä toteaa että keliakiapotilailla on valtavasti tyypin 1 diabetesta ja että myös monilla ei-keliaakikoilla voi tulla haitallisia oireita viljoista.

Rasalas-kustantamon
valikoimasta löytyy
terveysaiheisia
käännöskirjoja kuten
Vaaralliset viljat.

Keliakian kohdalla on selvää, että se voi olla diagnosoimattomana vakavien sairauksien takana. Tunnen parikin ihmistä, joilla oli nuoruusaikana vaikea masennus ja myöhemmin elämänlaatu parani keliakiadiagnoosin jälkeen. Myös lääkäri Päivi Pynnösen väitöskirja osoittaa, että diagnosoimattomilla keliaakikoilla on hyvin usein väsymystä, ärtyneisyyttä ja mielenterveysongelmia.

Mutta keliakiasta kärsivien ihmisten osuus on suhteellisen pieni, ja monet muutkin ihmiset raportoivat hyötyneensä viljojen rajoittamisesta. Trendi on ollut kasvussa, ja esimerkiksi lääkäri William Davisin kirja Wheat Belly on kiinnostava katsaus tähän ilmiöön, jossa nähdään vehnän kulutus elintapasairauksien tärkeänä syynä.

Tiedemaailmasta on kyllä mahdollista löytää tapausselostuksia joissa gluteeniton ruokavalio on ollut merkittävästi hyödyksi mm. tyypin 1 diabetekseen tai fibromyalgiaan. Näiden pohjalta on myös pohdittu, onko olemassa keliakiaan liittymätöntä gluteeniherkkyyttä joka voisi selittää joidenkin ihmisten parantuneen voinnin gluteenittomalla tai viljattomalla ruokavaliolla.

Uusin näkökanta gluteenin vaikutuksiin näyttäisi olevan se, että viljaherkkyyttä voi olla olemassa, mutta ensisijaisena syynä ei liene viljan gluteeni vaan esimerkiksi FODMAP-hiilihydraatit. Myös esimerkiksi lektiinien kuten vehnän WGA:n merkitystä on spekuloitu. Toisaalta jopa paleoyhteisön sisällä Chris Masterjohn ja Mat Lalonde ovat kritisoineet ihmisten gluteenin ja WGA:n pelkoa, sillä aiheeseen liittyen on toistaiseksi hyvin vähän tasokasta tutkimusnäyttöä.

William Davis spekuloi kirjassaan nimenomaan modernin vehnälajikkeen ongelmallisuudesta, ja tänä vuonna julkaistu tutkimus tuki Davisin kantaa osoittaen että IBS-potilailla vanhanaikainen vehnälajike vähentää oireita ja tulehdussytokiinien pitoisuuksia.

Keskimäärin tutkimuksissa täysjyväviljan käyttö yhdistyy parempaan terveyteen ja puhdistetun viljan käyttö huonompaan terveyteen. Näiden havaintojen pohjalta täysjyväviljan suosittaminen on ollut terveyspolitiikassa looginen valinta. Toisaalta näitä tutkimuksia on kritisoitu vedoten muun muassa siihen, että täysin viljattomilla ruokavaliomalleilla kuten kivikautisella ruokavaliolla on havaittu myönteisiä vaikutuksia verrattuna täysjyvää sisältäviin ruokavalioihin.

Heikkilän mielestä hänen potilaillaan viljojen rajoitus on tärkeimpiä tekijöitä parantuneen terveyden taustalla. Voin omasta puolestani sanoa tähän, että Heikkilä saattaa olla oikeilla jäljillä mutta tiede ei taida vielä kyetä antamaan lopullista tuomiota siitä, kuka on viljojen suhteen lähimpänä totuutta.





2.5. Kolesteroli, statiinit ja rasvateoriat

"Itse en usko nykyiseen kolesterolihömppään. Jos joku uskoo ja haluaa käyttää lääkkeitä, niin se on ihan ymmärrettävissä markkinoiden manipuloidessa ihmisten mieliä."

Kirjassa nähdään statiinit turhina - varsinkin diabeetikoiden kohdalla. Heikkilän mukaan "ei ole mitään näyttöä, että diabeetikko hyötyisi statiineista".

Lääkevastaisen sanoman perustelu on melko tutkimuspainotteista. Heikkilä viittaa Marcia Angellin työhön, Vioxx-skandaaliin, Lorgerilin JUPITER-analyysiin, MONICA-projektiin, statiinien ja matalan LDL:n ja kuolemariskin yhteyteen ja Cochrane-analyysiin statiinien tehosta sydänkohtauksen jälkeen.

Heikkilä pitää kolesterolia elintärkeänä aineena ja puolustaa myös LDL-kolesterolia vedoten siihen, että LDL:n partikkelikoko olisi tärkeämpi tekijä kuin LDL-kolesterolin määrä. Myös tiedeyhteisössä on ilmeisesti pohdittu, että LDL-partikkelien määrä saattaa olla LDL-kolesterolia tärkeämpi sydäntautimarkkeri.

Kovia rasvoja tietysti puolustetaan. Heikkilä viittaa Helsingin sanomien viimevuotiseen juttuun Hittituote kookosöljy on kasvirasvoista epäterveellisin, jossa kuultiin ravitsemustutkija Ursula Schwabin mielipide kovista rasvoista. Heikkilä mainitsee, että joissakin tutkimuksissa kookosöljy saattaa yhdistyä jopa parempina pidettyihin kolesteroliarvoihin. Hänen mukaan terveelliset rasvat suojaavat sydäntaudilta vaikuttamalla erityisesti LDL:n partikkelikokoon.

Kookosrasvojen suhteen olen hämilläni. Kysyin ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmin luennolla kerran hänen mielipidettä kookosrasvasta ja hän totesi ettei se ole aterogeenistä. Toisaalta jotkut muut ravitsemustieteilijät tai kolesterolitutkijat saattavat nähdä kookosrasvan hyvinkin haitallisena.

Tuntuu siis siltä, että Suomen asiantuntijoilla ei olisi asiasta vieläkään yksimielisyyttä. Ihmettelen myös sitä, miksi Schwabin mielestä tuntuu olevan aivan sama onko kookosöljy kylmäpuristettua, vaikka eläinkokeiden perusteella sillä voi olla valtava merkitys:

Esimerkiksi tässä tutkimuksessa kylmäpuristettua kookosöljyä
syöneillä rotilla LDL-kolesteroliarvo oli puolet alempi kuin
tavanomaisempaa kookosöljyä syöneillä rotilla, vaikka
öljyillä oli sama rasvahappokoostumus.
(Nevin&Rajamohan 2004)

Heikkilä viittaa myös Anu Turpeisen työhön, jossa havaittiin että runsaasti linolihappoa (omega-6) sisältävä auringonkukkaöljy lisäsi hapetusstressiä. Myös Kuopion yliopistossa Jukka T. Salosen ryhmä havaitsi että linolihapon kulutus yhdistyi LDL-partikkelien hapettumiseen.

Minusta tämä rasva-aihe on hyvin kiinnostava ja voisin sanoa olevani osittain samaa mieltä Heikkilän kanssa. Aihe on kuitenkin niin monimutkainen, että otan mielelläni aikaa ja käsittelen aihetta joskus erillisessä blogikirjoituksessa.

Yhtenä ongelmana on rasvatutkimusten tulkinnassa on se, että syy-seuraus-suhteet menevät helposti sekaisin ja asioista on vaikeaa saada selkeä kokonaiskuva. Syynä on pitkälti se, että vaikuttavia tekijöitä ja erilaisia mekanismeja on niin monia. Tein aiheesta itselleni kerran pienen koosteen, jossa pohdin mitä eri tekijöitä täytyisi yleensä ottaa rasvatutkimuksia tulkitessa huomioon:

Rasvatutkimus on tietyssä mielessä loputon suo: Tuloksiin vaikuttavat
rasvahappojen lisäksi myös muut rasvan ainesosat, ja
vaikutusmekanismeja on useita.

2.6. Oikeaoppinen ravitsemus

“Oma hoitokaavioni dementian perushoidoksi on seuraavanlainen, eikä se juuri poikkea diabeteksen hoidosta: vähähiilihydraattinen ruokavalio, tärkkelys ja sokeri pois, kasvirasvat pois, tilalle eläinrasvat kuten voi, kookosrasvalisä 2rkl vuorokaudessa, maksaa ainakin kerran viikossa, kalanmaksaöljyä 1 rkl, B-vitamiinilisä, 20mg B6, 1000mcg B12 ja 800 mcg folaattia. [...] On ehdottomasti lopetettava statiinilääkitys, mikä on yksi keskeisimmistä dementian syistä, vaikka lääketehtaat selittäisivät muuta. Ruokavalioon paljon yrttejä ja etenkin kurkumaa.”

Vaikka haitallisina pidettyjen ruoka-aineiden kuten sokerin ja viljojen välttäminen on keskeinen osa Heikkilän ruokavaliota, myös lukuisia terveyttä edistäviä ruokia mainitaan.

Heikkilän mukaan monet ruoat, mausteet ja lisäaineet kuten guarkumi, meirami, pycnogenol, pettu, reishi ja lakkakääpä sisältävät alfaglukosidaasi-estäjiä ja vähentävät täten verensokerin kohoamisia. Kirjassa todetaan, että kuitenkin myös polyfenolit kuten flavonoidit estävät kyseistä entsyymiä, joten suunnilleen kaikista kasviksista on hyötyä.

Joillekin yhdisteille annetaan erityistä palstatilaa. Kurkuman lukuisia vaikutuksia kehutaan, vaikka tarkalleen ottaen lähdeviitteissä puhutaankin kurkuminoideista joita kurkuma sisältää muutaman prosentin painostaan.

Heikkilä suosittelee vitamiineja C, D3, E ja K2 sekä mm. alfalipoiinihappoa, magnesiumia, kromia ja seleeniä. Myös omega3-rasvoja suositellaan ja niiden käyttöä perustellaan todeten että "Omega-3 on tärkeä osa lihasten insuliinireseptoria". En ole ennen kuullut, että rasva olisi osa insuliinireseptorin rakennetta. Mistähän lie Heikkilä saanut kyseisen tiedon?

2.7. Kirjan tapausselostukset

Kirjassa on joitakin tapausselostuksia (n. 7kpl), joissa potilaan voinnin on raportoitu parantuneen huomattavasti vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja muilla Heikkilän ohjeistuksilla.

Joissakin paranemiskertomuksissa kuvaillaan hyvin suuria muutoksia terveydessä, ja muutoksiin lukeutuu mm. 70 kilon laihtumista, haiman toiminnan normalisoitumista diagnosoidussa tyypin 1 diabeteksessa ja muuta kiinnostavaa.

Voisin kuvitella että otanta on Heikkilän onnistuneimmista potilastapauksista, eivätkä kaikki voi yhtä hyvin VHH:ta noudattaen. Minulle on tullut keskustelupalstoilla vastaan lukuisia ihmisiä joilla VHH on vaikuttanut hyvinkin suotuisasti vointiin, mutta samoin vastaan on tullut monia ihmisiä, joilla runsashiilihydraattinen ruokavalio on toiminut paremmin.

2.8. Reseptiosio

Kirjan lopulla on reseptiosio, jossa on ohjeet 35 eri ruokalajin valmistukseen. En ota siihen erityisemmin kantaa, mutta hyvältähän se vaikuttaa.

2.9. Lähdeluettelo

Heikkilän kirjan lähdelista sijaitsee Internet-sivulla, jonka osoite ilmoitetaan kirjassa. Sieltä löytyvät linkit kirjassa viitattuihin kirjoihin, tutkimuksiin, artikkeleihin ja videoihin.

Lähteitä on yli 350, ja listassa on paljon kiinnostavia papereita. Teen terveyskirjojen kohdalla joskus niin, että luen ainoastaan lähdeluettelon. Sieltähän sen alkuperäistiedon pitäisi tyypillisesti löytyä - ilman kirjailijan lisäämiä ylimääräisiä koristeluja.

2.10. Kirjan epätarkkuudet ja asiavirheet: Alustus

Heikkilän kirjassa on huomattava määrä pieniä kirjoitusvirheitä, ja varsinkin tutkijoiden nimissä on usein kirjainvirheitä (ks. Liite 4).

Suurempi ongelma kirjassa on se, että osa väittämistä vääristää tietoa tai sisältää täysin väärää informaatiota.

Esimerkiksi Heikkilä mainitsee, ettei hän mielellään syö kaupoissamme myytäviä pähkinöitä, koska ne on säteilytetty:

Itse en syö kuin harvoin pähkinöitä, sillä valtaosa Suomessa myytävistä pähkinöistä on made in USA ja ne kaikki ovat säteilytettyjä, mikä muokkaa ruuan laatua hyvin oleellisesti huonompaan synnyttäen muun muassa yhdisteitä, joita ei luonnossa tapaa.

Heikkilän väitteeltä putoaa pohja kokonaan, kun havaitaan että Eviran mukaan Suomessa ei juurikaan saa myydä säteilytettyjä ruokia:

1. Saako Suomessa myydä säteilytettyjä elintarvikkeita? 

- Saa, mutta säteilytys on sallittua vain kuivatuille mausteyrteille, mausteille ja maustekasveille. Muita säteilytettyjä elintarvikkeita ei saa markkinoida Suomessa.

Heikkilän väittämä pähkinöistä tuo mieleen hänen vuoden 2008 kirjansa Diabeteksen hoito ruokavaliolla väitteen, jonka mukaan "yksi espanjalainen tutkimus osoittaa että mikro tuhoaa ruuan antioksidantit". Heikkilä ei täten suosittele mikroaaltouunin käyttöä.

Kyseisen päätelmän voi kyllä tehdä lukemalla vuonna 2003 julkaistun espanjalaistutkimuksen tiivistelmän. Kokotekstissä kuitenkin kerrotaan, että 150g parsakaalipalaa lämmitettiin pienessä vesimäärässä viiden minuutin ajan mikroaaltouunin tehon ollessa 1000W.

Jos mikropitsan lämmitys kestää tällä teholla noin minuutin, on täysin uskottavaa että viisinkertainen lämmitysaika voi muuttaa ruoan koostumusta. Monissa järkevämmin toteutetuissa tutkimuksissa mikroaaltouuni näyttäisi olevan jopa keittämistä tai hauduttamista turvallisempi tapa kypsentää ruoka.

Tämänlaiset huolimattomuudet ovat oletettavasti tärkeä syy siihen, että Heikkilä saa tieteilijöiltä ja skeptikoilta säännöllisesti pilkkaa osakseen.

Alla on vielä lyhyt kokoelma muita kirjasta löytyneitä epätarkkoja lausuntoja (kirjoitusvirheiden kera). Luulen että virheitä löytyy enemmänkin, mutta tarkoitukseni alunperin ei ollut tehdä arvostelusta kaikenkattavaa syväanalyysiä.





2.11. Kirjan epätarkkuudet ja asiavirheet: Lisää esimerkkejä

Kööpenhaminan yliopiston tutkimus vuodelta 2013 kertoo, miten sokeri lisää syöpäsolujen kasvua. Sokeri muodostaa proteiinien kanssa yhdisteitä. Ilmiötä kutsutaan glykoitumiseksi, joka on yksi keskeisistä mekanismeista siinä, miten sokeri vaurioittaa elimistöä.

Kyseisen tutkimusartikkelin kokoteksti löytyy täältä, ja luulen ettei Heikkilä ole lukenut sitä.

Ensinnäkin, tutkimusartikkelissa ei puhuta ravinnon sokerista eikä verensokerista lainkaan. Siinä ei myöskään puhuta korkean verensokerin aiheuttamasta glykaatiosta (ei-entsymaattinen glykosylaatio), vaan tutkimuksen sisältö on se, että syöpäsoluissa erään O-glykosylaatioentsyymiryhmän (glykosyylitransferaasit) päätyminen väärään solun osaan voi aiheuttaa syöpäsolun pinnan sokeriketjuihin “virheitä”, jotka voivat lisätä syövän invasiivisuutta.

Toinen virhe on se, että Heikkilä luulee artikkelin käsittelevän syövän kasvua, vaikka todellisuudessa se käsittelee syöpäsolujen invaasiota, eli sitä miten syöpäsolun pinnan glykoproteiinien muutokset vaikuttavat syöpäsolun liikkumiseen ja adheesioon. Solun kasvu ja solun liike ovat kaksi keskenään hyvin erilaista asiaa.

Kolmas virhe on se, että Heikkilä puhuu Kööpenhaminan yliopiston tutkimuksesta, vaikka viittaamansa tutkimus on toteutettu pääosin Singaporessa. Pari Kööpenhaminan yliopiston tutkijaa oli projektissa mukana, minkä vuoksi myös Kööpenhaminan yliopisto uutisoi tuloksista sivuillaan.

Espanjassa tutkittiin erilaatuisten oliiviöljyjen epigeneettisiä vaikutuksia. Niillä koehenkilöillä, jotka saivat huippulaatuista runsaasti antioksidantteja sisältävää oliiviöljyä, sulkeutuivat parissa kuukaudessa kaikki ne geenit, jotka ovat yhteydessä tulehdukseen ja sydäntautiin. Vastaavasti teollisesti valmistettu öljy aktivoi nuo geenit. Näin huomattava oli ero, vaikka periaatteessa öljyn koostumus rasvojen osalta oli samaa “terveellistä” mallia.

Ensinnäkin, tutkimusaika ei ollut “pari kuukautta” vaan mittaus otettiin neljän tunnin aikana yksittäisen aterian syömisen jälkeen. Oliiviöljyä sisältävän aamupalan vaikutusta tutkittiin siis heti kyseisen aterian jälkeen. Kyseessä oli vaihtovuoroinen tutkimus, joten jokainen koehenkilö söi aamupalan yhteensä kahdesti (välissä oli viikon tauko).

Oliiviöljyt olivat muuten samaa laatua, mutta toisessa ryhmässä öljyn fenoliyhdisteiden määrää oli vähennetty erotussuppilon avulla. Sen kummempaa teollista käsittelyä ei harrastettu, ja tämäkin toimenpide suoritettiin pimennetyssä tilassa öljyn härskiintymisen välttämiseksi.

Tutkimuksessa tutkittiin koehenkilöiden valkosolujen geeniekspressiota aterian jälkeen. Joidenkin geenien (kuten IL1B) kohdalla ero oli kyllä huomattava, mutta Heikkilän väittämä kaikkien tulehdukseen ja sydäntautiin yhteydessä olevien geenien sulkeutumisesta on ylimitoitettu.

Heikkilä toistaa samat virheensä kyseiseen tutkimukseen liittyen myös Karita Aaltosen haastattelussa.

Neurology-lehdessä vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että vähäinenkin verensokeritason nousu sallitun tason ylärajoilla aiheuttaa muutoksia aivoissa. Sokeri pienentää aivojen niitä alueita, joissa sijaitsevat assosiaatiokyky, keskittyminen, muisti ja stressinsietokyky.

Kyseisessä tutkimuksessa havaittiin että korkeasta paastoverensokerista kärsivillä ihmisillä oli enemmän hippokampuksen atrofiaa.

Kyseessä oli vain korrelaatio, joka ei osoita sitä että verensokeri oli varsinainen syytekijä. Syy saattaa verensokerin sijaan olla esimerkiksi samojen henkilöiden matala-asteinen tulehdus, energia-aineenvaihdunnan häiriö tai muu tekijä jota ei kyseisessä tutkimuksessa vakioitu. Tällaisella tutkimuksella ei voida osoittaa että sokeri aiheuttaisi näitä ongelmia.

200 mg CoQ10:ä ja seleenilisä 200 mcg vähensi ikääntyvien sydänkuolemia 50 %. Vastaavasti Ruotsissa tehdyn hyvin laajan yli 4 miljoonaa ihmistä koskevan analyysin mukaan statiinit estivät sydänkuolemia 0,4%. [sivu 112]

Tässä on ilmeisesti useampia virheitä.

1) Ruotsalaisessa analyysissä ei ollut yli vaan alle 4 miljoonaa ihmistä (3,92 miljoonaa).

2) Tutkimuksessa ei mitattu statiinien vaikutusta vaan sitä, miten väestötasolla statiinien käyttö ja sydänkuolleisuus ovat muuttuneet ikäryhmissä. Tutkimuksen havaintojen pohjalta ei voi päätellä statiinien vaikutuksia.

3) Mainittu luku (0.4%) on ilmeisesti poimittu aivan eri tutkimuksesta, johon Heikkilän mainitsemassa analyysissä viitattiin yhdellä virkkeellä: "Using data from a primary preventive randomised controlled trial in men [6], would give a NNT/year of 235 (95% CI, 152-490) for non-fatal AMI or death from coronary heart disease"

4) Neljänneksi, näitä kahta lukua (50% ja 0.4%) ei voi verrata, koska ensimmäinen on otettu riskikertoimesta ja jälkimmäinen NNT-arvosta. Tutkimuksessa josta luku 0.4% on luultavasti otettu, sydänkuolleisuus aleni statiineilla plaseboryhmään verrattuna 32%. Hieman asiallisempi vertailu olisi siis 50% vs 32%.

Ruotsalaistutkimus antaa statiineille paremman tuloksen. He analysoivat 4 miljoona potilasta ja saivat tehoksi 1,4 %. [sivu 115]

Vain pari sivua aikaisemmin Heikkilä puhui samasta neljän miljoonan hengen ruotsalaistutkimuksesta ja luku oli 0.4%. Kolme sivua myöhemmin luku on yllättäen 1.4%. En näe tässä mitään logiikkaa.

Lisättäköön kritiikkiin se, että analyysissä ei tarkasteltu potilaita vaan Ruotsin aikuisväestöä (ikä 40-79v).

Jopa Harvardin proffa Abramson poltti päreensä. BMJ julkaisi hänen näkökantansa uusista suosituksista[...]

Heikkilä on väärässä väittäessään että John D. Abramson olisi professori. Hän kylläkin luennoi Harvardissa terveydenhuollosta. Tämä on pikkuvirhe, mutta jälleen yksi osoitus kirjoittajan huolimattomuudesta.

Näin heti aluksi on hyvä hieman selvittää termistöä. Sen paremmin hyvä kuin pahakaan kolesteroli eivät ole kolesteroleja, vaan lipoproteiineja.

Väite ei ole tosi. Esimerkiksi "pahan kolesterolin" kohdalla kaksi keskeistä termiä ovat LDL (lipoproteiini) ja LDL-kolesteroli (lipoproteiinin sisältämä kolesteroli). Kun mitataan kolesterolitasoja, yksikkö mmol/l tai mg/dl kuvastaa nimenomaan kolesterolimolekyylin määrää, minkä tunnistaa siitäkin, että LDL-kolesteroliarvon yksikkömuunnos tapahtuu Euroopan ja USA:n välillä hyödyntäen nimenomaan kolesterolimolekyylin moolimassaa.

Toistaen: kun mittaamme laboratoriossa LDL-kolesteroliarvomme, selvitämme nimenomaan LDL-hiukkasissa olevan kolesterolin määrän emmekä itse lipoproteiinien määrää (joko suoraan entsymaattisesti tai Friedewaldin kaavalla).

Näin asia ilmaistaan kolesterolitutkijoiden
Petri Kovasen ja Timo Strandbergin kirjassa
Totuus kolesterolista (2011)

Periaatteessa kaikki hiilihydraatti toimii elimistössä kuin puhdas sokeri. Ei ole olemassa mitään sellaista kuin hyvä tai huono hiilihydraatti. Hyvä ja paha eivät kuulu tieteeseen, vaan ovat markkinointikoneiston luomia käsitteitä, joilla myydään tavaraa. [...] Kaikki hiilihydraatti hajoaa sokeriksi, joka kuormittaa elimistöä.

Puhtaalla sokerilla viitataan tavallisesti sakkaroosiin eli pöytäsokeriin, mutta kun Heikkilän mukaan "kaikki hiilihydraatti hajoaa sokeriksi", niin taitaa hänen kielessään sokeri tarkoittaa ilmeisesti jotakin muuta.

Heikkilän käyttämä hiilihydraatteja koskeva termistö on usein ristiriitaista. Esimerkiksi blogiartikkelissaan WHO = VHH Heikkilä kertoo WHO:n alentaneen sokerien suositeltua kulutusta viiteen energiaprosenttiin, todeten että tähän suositukseen on mahdollista päästä ainoastaan VHH-ruokavaliolla. Tämähän ei ole alkuunkaan totta, sillä todellisuudessa WHO:n suositus koskee lähinnä lisättyä sokeria, eikä se rajoita esimerkiksi hedelmien, leivän tai maidon kulutusta lainkaan. Heikkilän artikkeli on täten jo otsikkonsa puolesta täysin virheellinen. 

Lainatun pätkän perusteella Heikkilän mielestä kaikki sokerit pitäisi laittaa samaan nippuun, vaikka vielä edellisessä diabeteskirjassaan hän vielä uskoi että fruktoosi voisi olla haitallisempaa kuin muu sokeri: "Tavallisessa ruokosokerissa on puolet fruktoosia. Todennäköisesti juuri ruokosokerin fruktoosi on se, joka aiheuttaa ylipainoisten ihmisten lukuisat ongelmat. Tässä mielessä teoreettisesti ajatellen puhdas glukoosi olisi ruokosokeria terveellisempi sokeri."

Tosiasia on, että varsinkin fruktoosi eli hedelmäsokeri käyttäytyy suolistossa ja elimistössä hieman eri säännöillä kuin tavallinen glukoosi tai tärkkelys, ja voi liikakäytössä olla haitaksi. Yudkinin kirjassakin tai Robert Lustigin luennossa Sugar: The Bitter Truth on kyse juurikin liian fruktoosin, eikä kaiken hiilihydraatin haitallisuudesta.

Vuonna 2005 Yhdysvaltojen hallitus tiukensi tutkimussääntöjä. Enää ei tutkimuspotilaista voinut poistaa niitä, jotka eivät sopineet omiin suunnitelmiin. Määräyksen mukaan kaikki oli rekisteröitävä eikä mitään saanut poistaa. Sääntömuutos syntyi kun Vioxx-merkkinen lääke tappoi sydänkohtauksiin arviolta noin 120 000 ihmistä USA:ssa.

Olisi kiinnostavaa tietää, mistä Heikkilän mainitsema lukumäärä tulee.

David J. Grahamin tunnetussa analyysissä Vioxx-lääkkeen aiheuttamien sydänkohtausten määräksi arvioitiin 88000-140000, kun taas sydänkohtauksiin liittyvä kuolleisuus oli Yhdysvalloissa noin 44%. Näiden lukujen perusteella lääkkeen aiheuttamien kuolemien määräksi voisi arvioida 39000-62000. Joissakin uutisjutuissa puhutaan 38 000 kuolemasta, mutta en ole nähnyt juttua 120 000 kuolemasta.

Eurooppalaisen sisätautilehden artikkeli vuodelta 2011 toteaa, että runsashiilihydraattinen ruokavalio on Alzheimer-potilaille todella haitallinen

Tässä kohden Heikkilän väittämä artikkelin sisällöstä ei sinänsä ole väärä, mutta kyseisen artikkelin kirjoittaja, insinööritaustainen Stephanie Seneff, ei vakuuta esittämällään hypoteesillä jonka mukaan runsashiilihydraattisella ruokavaliolla kolesterolin puute aiheuttaisi Alzheimerin tautia.

Artikkelissa ongelman muodostaa aiheeseen liittyvän suoran näytön puute, mutta välillä Seneff myös perustelee asioita hyvin heikosti, esimerkiksi selittäen hedelmäsokerin haitallisuutta tutkimuksella, jossa rottien juomavesi korvataan 25% fruktoosiliuoksella. Tällaisessa tutkimusasetelmassa keskeinen ongelma on luonnottoman hedelmäsokeriannoksen lisäksi sekin, että proteiini- ja vitamiinipitoisen ruoan saanti vähenee huomattavasti kaloripitoisen juomaveden vuoksi.

Seneffin artikkeliin on Google Scholarin mukaan viitattu suhteellisen monta kertaa, mikä lienee osoitus siitä ettei akateemisessakaan yhteisössä olla ihan aina lähdekriittisiä.

Yksi virallisen propagandan harha perustella runsasta hiilihydraattien syömistä on, että aivot käyttävät vain sokeria polttoaineena. Tämäkin on yksi niistä suurista virallisista valeista, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Aivot voivat käyttää ketoaineita energialähteenä.

On mahdollista että näin on ajateltu aikaisemmin, mutta ainakin nykyään lääketieteellisessä tiedekunnassa ensimmäisen syksyn opintosuunnitelmaan kuuluu ketoaineiden aineenvaihdunnan ymmärtäminen. Istuin viikko sitten tentissä, jossa kysyttiin ketoaineiden nimiä ja kohdekudoksia.

[Japanilaiset] ovat päässet samaan tutkiessaan magnesiumia. Heidän mukaansa riittävä magnesiumin saanti estää äkkikuolemia 50 %.

Viitattu tutkimus oli tämä. Tutkimuksessa mitattiin sydän- ja verisuonisairauksiin liittyvää kuolleisuutta suhteessa magnesiumin kulutukseen. Miehillä magnesiumin kulutuksen ja sydänkuolleisuuden välillä ei ollut yhteyttä.

Luulen että Heikkilän antama lukema (50%) on otettu tutkimuksen tiivistelmästä, ja kyseessä on naisia koskeva suolan kulutuksen mukaan vakioitu sydäntautikuolleisuus runsaimmalla magnesiumin kulutuksella. Tämä yhteys katosi kun vakioitiin kaliumin saannilla.

Magnesiumin ja vähäisemmän sydänkuolleisuuden yhteyttä voisikin siis selittää se, että magnesiumin suurkuluttajat saavat ravinnosta myös enemmän kaliumia ja muita hyödyllisiä ravintoaineita.

Heikkilä on myös väärässä väittäessään, että tutkijoiden mukaan magnesiumin saanti estää äkkikuolemia. Tutkimusartikkelissa todetaan, että runsaampi magnesiumin kulutus "saattaa olla hyödyksi sydänkuolleisuuden riskin vähentämiseksi".

"Omega-3 on tärkeä osa lihasten insuliinireseptoria"

Nyt ollaan jo kiinnostavasti hakoteillä biologian perusteissa.

3. Päätelmät

Heikkilän selkeä tyyli tekee kirjasta hyvin helppolukuisen. Kirjassa ei spekuloida paljoa, vaan kerrotaan suoraan miten kirjailija näkee asiat. Lukuisia teemoja ja tutkimuksia käsitellään.

Virallisia hoitokäytäntöjä kritisoidaan melko paljon, ja eri sairauksiin kuten diabetekseen ja sydäntaudiin tuodaan paljon vaihtoehtoperspektiiviä. Mielestäni on tärkeää että näitä asioita pohditaan monesta näkökulmasta, sillä elämme kuitenkin metabolisen oireyhtymän vakavaa epidemiaa potevassa yhteiskunnassa.

*

Kirjassa suositeltua vähähiilihydraattista, lisäravinteilla vahvistettua ruokavaliota on sinänsä vaikea kommentoida. On täysin mahdollista että Heikkilän ohjeista on aidosti hyötyä osalle diabetespotilaista. Karppausta ja kivikautista ruokavaliota koskevissa tutkimuksissa alustavat tulokset ovat hyvinkin myönteisiä, mutta aiheeseen liittyen ei ole saatavilla kovin pitkäaikaista dataa.

Toisaalta tiedän myös ihmisiä, joille hiilihydraattirajoitus on lähinnä aiheuttanut terveysongelmia erityisesti pidemmällä aikavälillä. Koen itsekin kärsineeni karppauksen haitoista, erityisesti heikentyneestä stressinsietokyvystä. Keskeinen syy kohdallani tosin oli liian vähäinen kalorien kulutus, sillä karppaus vähensi ruokahaluani.

Kohtuus lienee usein hyvä valinta. Alla on pari Facebookista nappaamaani kommenttia lääkärituttavaltani, joka seuraa terveyskeskusteluja hyvin aktiivisesti.

"Mihinkään äärikarppaukseen en usko tässä, olen nähnyt liikaa sen aiheuttamia ongelmia potilaissani (jotka ovat siis karpanneet rajusti ennen hoitooni tuloa)." 

"Hoidossani on potilaita joilla on VHH käytössä kakkostyypin diabeteksen hoidossa eikä se kyllä ole osoittautunut sellaiseksi taikaluodiksi kuin annetaan ymmärtää. Valitettavasti tuo aineenvaihdunnan häiriötila on aika paljon monimutkaisempi kuin äkkiseltään arvaisi."

Terveyskirjoistaan ja Optimal Performance -yrityksestään tunnettu Kaisa Jaakkola on kirjoittanut näkyvästi liiallisen ruokarajoittamisen riskeistä: "Stressin aikana erittäin vähähiilarinen ruokavalio voi olla huono juttu. [...] Koska olin voinut kisadieettini ajan erittäin hyvin, mieleeni jumittui ajatus siitä, että VHH-ruokavalio on minulle paras ruokavalio. Siksi jatkoin sinnikkäästi hiilareiden rajoittamista vuosien ajan. Olin VHH-uskossa. Ajattelin, että se on ratkaisu lähes kaikkeen ja sopii lähes kaikille. Minua hävettää, että olen ohjeistanut tällä tavoin myös monia asiakkaitani."

Samoin ravintovalmentaja Hanna Markuksela on kirjoittanut blogissaan VHH-dieetin epäonnistumisesta hänen kohdallaan, ja kuinka hänen vointinsa palasi hyväksi runsashiilihydraattisella ruokavaliolla.

Bloggaaja The Paleo Mom ja Denise Minger ovat myös koostaneet ketogeenisen ruokavalion tieteessä raportoiduista lukuisista haittavaikutuksista kokoelman, jota voi myös käydä vilkaisemassa.

Uskon vähähiilihydraattisen ruokavalion toimivan monille, mutta toisaalta monet ihmiset tuntuvat kohtaavan myös ongelmia karpatessa. Olisi kiva tietää, miksi näistä asioista ei Heikkilän kirjassa erityisemmin puhuta.

*

Viljatuotteiden, siemenöljyjen, sokerin sekä tiettyjen muiden ruoka-aineiden erityisen haitallisiksi julistaminen ei ole ainoastaan Heikkilän juttu, vaan samaa harrastetaan erityisen paljon muun muassa paleo-yhteisössä. Joissakin piireissä esimerkiksi gluteenittomuutta tarjotaan hoidoksi lähes joka vaivaan.

Terveellinen eläminen on toki täysin mahdollista ilman näitä ruoka-aineita, mutta vielä lienee selvittämättä kuinka monille ihmisille varovaisuus leivän ja rypsiöljyn kohdalla on aidosti hyödyksi. Kuten muutkaan tähän asti lukemani kirjat, ei myöskään Heikkilän kirja vakuuttanut minua näiden ruoka-aineiden erityishaitallisuudesta.

*

Heikkilän kirjan ehdottomasti ongelmallisin puoli on se, että sen tietosisältöön ei oikein voi luottaa. Tutkimuksia on tulkittu ajoittain pahasti pieleen, minkä seurauksena kirjassa on merkittävästi asiavirheitä ja epätarkkuuksia. On harmillista että näinkin merkittävän terveysgurun neuvoista osa perustuu ilmeisesti suoraan siihen, että hän on vain väärinkäsittänyt asioita. Näin kävi esimerkiksi pähkinöiden tai magnesiumin kohdalla.

Jos diabetespotilaat kokevat karppauksen olevan erityisen hyödyllinen keino oman sairauden hoitoon, toki asiasta pitäisi saada aikaan asiallista keskustelua. Luullakseni tilanne on nyt se, että moni tutkija vain nauraa karppausyhteisölle jonka näkyvimmät edustajat perustelevat omia näkemyksiään ajoittain melko kieroutuneella tavalla (haukkuminen, mustavalkoisuus, jne).

Loppuun totean, että vaikka arvosteluni onkin suhteellisen pitkä, se ei käsittele tämän parisataasivuisen kirjan kaikkia olennaisia kohtia. Realistisimman kuvan kirjasta saa lukemalla sen itse.

--> Diabeteksen ruokavaliohoito on siis kiinnostava ja suhteellisen informatiivinenkin teos sellaiselle lukijalle, joka ymmärtää että osa näkemyksistä on perustelematta ja että monet suositukset perustuvat kirjailijan ja hänen potilaidensa subjektiivisiin kokemuksiin. Terveysasioita huonosti ymmärtävälle maallikoille en tätä kirjaa välttämättä suosittelisi.

Arvosana: 2/5







Liite 1: Aiheeseen liittyviä sivuja ja kirjoituksia

Antti Heikkilä (anttiheikkila.com)

Anu-Elina Lehti: Kerettiläinen (Vihreä Lanka 23.6.2011) Kiinnostava artikkeli Antti Heikkilän työstä ja näkemyksistä. Positiivinen asenne.

Juho Nieminen: Antti Heikkilä ja suuret puheet (Skeptikko 4/2014) Kiinnostava artikkeli Antti Heikkilän työstä ja näkemyksistä. Kriittinen asenne.

Pseudotiede ja hiilarimies Antti Heikkilä (Tämä Päivä -blogi 4.2.2013)

Antti Heikkilä: Ravinto & Terveys (Terveyssatama 23.8.2010) Ravitsemusterapeutti Jan Verhon lyhyt arvostelu Heikkilän vuonna 2006 julkaistusta ravintokirjasta.

ANTTI HEIKKILÄ-SUOMI SANAKIRJA (Evoluution Valossa 24.1.2015)

Antti Heikkilän harhainen hyökkäys (Pronutritionist 19.5.2014)

Antti Heikkilä ja Homeopatian ylistys (Paholaisen Asianajaja 23.2.2016)



Liite 2: Lisämaininta Heikkilän aikaisemmasta kirjasta Diabeteksen hoito ruokavaliolla (2008)

Kirjoitettuani tämän kirja-arvostelun luin pikaisesti myös Heikkilän aikaisemman diabeteskirjan. Täytyy sanoa että hämmästyin siitä, kuinka paljon Heikkilän kirjoitustyyli on muuttunut viimeisten kuuden vuoden aikana.

Aikaisempi kirja on mielestäni paljon asiallisempaan sävyyn kirjoitettu kuin tämä uudempi diabeteskirja. Lisäksi se tuntuu sisältävän paljon enemmän kiinnostavaa informaatiota ja mielekkäitä ajatuksia liittyen terveyteen ja ravitsemukseen. Asiavirheitä ja ylilyöntejä tuntuu myös olevan vähemmän.



Liite 3: Sidonnaisuuteni ja yhteyteni kirjan kirjoittajaan

Kukaan ei ole maksanut minulle terveyskirjoituksistani, eikä tämän artikkelin taustalla ole taloudellisia intressejä. Saan tuloja lähinnä sijaisopettajan työstä ja musiikkiesiintymisistä.

Kommunikointini Antti Heikkilän kanssa rajoittuu pariin sähköpostiviestiin, jotka lähetin hänelle noin 4-5 vuotta sitten. Olen myöhemmin saanut Heikkilältä kaveripyynnön sekä Facebookissa että LinkedIn-palvelussa, mutta hän on sittemmin joko poistanut tunnuksensa tai poistanut minut kavereistaan. Yksi syy saattaisi olla se, että olen karppausfoorumilla kritisoinut kirjoittajaa, jota on epäilty Maarit Heikkiläksi.



Liite 4: Kirjoitusvirheet (kokoelma kirjasta löytyneitä väärin kirjoitettuja nimiä)

Colstonin ryhmä (oikeasti Coustonin ryhmä)
Chocranen yhteisö (oikeasti Cochrane)
Darius Mozaffarian (oikeasti Dariush Mozaffarian)
Dennis Burkitt (oikeasti Denis Burkitt)
Marcia Angel (oikeasti Marcia Angell)
Mathew Dobson (oikeasti Matthew Dobson)
Michel de Longeril (oikeasti Michel de Lorgeril)
Michel Moss (oikeasti Michael Moss)



Liite 5: Arvostelun kuvalähteet

Kuva 1: IL

Kuva 2: Facebook

Kuva 3: Rasalas

Kuva 4: Rasalas
Kuva 5: Nevin&Rajamohan 2004 

Kuva 6: Itse otettu kuva (omasta artikkeliluonnoksesta)

Kuva 7: Itse otettu kuva (Heikkilän kirjasta)
Kuva 8: Itse otettu kuvakaappaus (Heikkilän lähdeluettelosta)
Kuva 9: Itse otettu kuva (Kirjasta Totuus kolesterolista)