perjantai 19. kesäkuuta 2015

Kuulumisia (kesäkuu 2015)

1. Facebook-sivut

Olen perustanut Facebookiin kaksi sivua, joiden kautta kirjoittelujani voi seurata.

Vladimir Heiskanen (englanninkielinen sivu)
Valtsun terveysblogi (suomenkielinen sivu)







2. Opintoja ja tiedettä

2.1. Hammaslääketiede

Ensimmäinen vuoteni hammaslääkiksessä on nyt takana!

Kuluneen lukuvuoden opintoihin lukeutui useita kiinnostavia kursseja, mm.
- Lääketieteellisen biokemian ja farmakologian perusteet
- Solubiologia ja peruskudokset
- Aineenvaihdunta ja sen säätely
- Molekyylibiologia
- Solusta yksilöksi
- Tuki- ja liikuntaelimistö: Yläraaja
- Sairauksien ehkäisy ja kansanterveys (PREVENT I)
- Kasvot, suu ja hampaat
- Neuroanatomia I

Kurssit ovat siis ensimmäiset kaksi vuotta melko (yleis)lääketiedepainotteisia, ja ne käydään yhdessä lääketieteen opiskelijoiden kanssa. Kolmantena vuonna alkaa intensiivinen paneutuminen hampaisiin.

Vaikka olenkin kova lukemaan, yllätyin kuinka nopeasti lääkiksessä opiskellaan asioita. Tenttialueet ovat todella laajoja, joten tentteihin on yleensä syytä lukea ahkerasti monta päivää.


Tenttimuistiinpanojani kurssille Solusta yksilöksi.
Tein nämä kiireessä, joten laatu on keskikertaista.



2.2. Tiedemaailma

Opintojen ohessa olen tutustunut hieman paikallisiin lääketieteen tutkijoihin. Parin professorin kanssa olen saanut myös hieman mukavaa yhteistyötä aikaan!

Yhden kanssa valmistelemme tieteellistä katsausartikkelia eräästä aiheesta, josta olen blogannut. Toinen professori muun muassa järjesti kokoustilaisuuden, jossa pidin muutamalle tutkijalle puolen tunnin esitelmän eräästä toisesta blogini aiheesta. Lisäksi olemme myös pohtineet katsausartikkelin kirjoittamista.


2.3. Tutkielma

Tutkintoon kuuluu myös ns. syventävien opintojen tutkielma eli "syväri", jota ei tyypillisesti tehdä vielä ensimmäisenä vuotena. Itse yritän tehdä sen kuitenkin tämän kesän aikana. Oman tutkielmani teemana tulee olemaan endotoksemian ja sydäntaudin yhteys. Valitsin aiheen siksi, että olen jo pitkään pohtinut itsenäisesti endotoksemian, tulehduksen ja kroonisten sairauksien välisiä yhteyksiä.

Työ on vasta aluillaan, enkä osaa lainkaan sanoa miltä se tulee näyttämään, mutta pyrin paneutumaan aiheeseen huolella. Muiden tiedekuntamme opiskelijoiden vastaavanlaisia töitä voi lukea HELDA-palvelusta.


Tieteellisiä katsauksia endotoksemian ja sydäntaudin yhteyksistä.
Näihin on määrä perehtyä yhä tarkemmin lähitulevaisuudessa.





3. Terveysblogi

Uusin kirjoitukseni on Punaisen valon ja lähi-infrapunan terapeuttiset vaikutukset (2015). Julkaisin artikkelista myös englanninkielisen version, josta tehtiin muokattu versio Perfect Health Diet -blogiin.




Lisäksi ystäväni teki Dreamspire-blogin Missä nähdä kauneutta -artikkelisarjaan kirjoituksen, joka käsitteli blogiani: Tuhansien tuntien terveysblogi



Olin myös suunnitellut kirjoittavani kesän aikana blogiini 2-5 uutta kirjoitusta. Luulen ettei tämä välttämättä toteudu, sillä kuitenkin pidän tarkkaa asioihin perehtymistä tärkeämpänä kuin aiemmin.

Käytän vapaa-ajastani kuitenkin melko suuren osan tieteen lukemiseen, ja luulen että tämä karttuva tietomäärä tulee olemaan vielä hyödyksi. Viime kuukausina olen lukenut enemmän tai vähemmän mm. seuraavista aiheista:

  • Mitokondriot, sytokromioksidaasi, typpioksidi/iNOS, iskemia-reperfuusio, AMPK
  • Metyleenisinisen biologiset vaikutukset
  • Sappihappojen vaikutus suolistoon
  • Intestinal alkaline phosphatase (IAP)
  • Ravinnon natriumin ja kaliumin merkitys
  • Hermoston vaikutus tulehdukseen
  • High-fat diet (HFD) jyrsijätutkimuksissa
  • Ubikinoni
  • Tauriini
  • K2-vitamiini
  • Acetazolamide
  • Cardiac hormones
  • Vapaiden rasvahappojen vaikutus insuliiniherkkyyteen ja mitokondrioihin
  • Solun energiaylimäärä, ROS, MGO, GSH, insuliiniresistenssi


Minulla on Google Drivessa noin 100 tekstidokumenttia, joihin kokoan
tutkimusviitteitä ja muuta materiaalia erilaisista terveysaiheista.


Kuva eräästä äskettäin lukemastani
väitöskirjasta. (Lempiäinen 2014)




4. Uusia blogisuosituksia

Alla on mainittuna muutama terveyttä käsittelevä, mielestäni kiinnostava blogi.

2 kommenttia:

  1. Hieno homma että ravitsemustiede jaksaa yhä kiinnostaa. Mielenkiinnolla seuraan. Kuunteletko podcasteja, jos niin mistä pidät eniten? Omia suosikkejani suomenkielellä Biohakkeri podcast ja englanniksi SmartDrugSmarts. Oletko muuten tutustunut Miika Sallisen tuotantoon (otsoniterapia)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Janne!

      En ole kuunnellut podcasteja juurikaan. Joskus kuuntelin ulkoillessani paljon Ray Peatin radiohaastatteluja, kun niissä oli usein kiinnostavia ideoita.

      SmartDrugSmarts vaikuttaisi kyllä siitä syystä mukavalta, että siellä on aika paljon tutkijoita haastateltuna. Täytyy harkita!

      Miika Sallisen jutut eivät ole minulle tuttuja, mutta kiinnostavaltahan tuo vaikuttaa: http://otsoniterapia.net/

      Perehdyn ehkä jossakin vaiheessa, mutta juuri nyt on liian monta rautaa tulessa. :)

      Poista