sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Blogien seuraaminen RSS-lukijalla

Aloitin blogien lukemisen noin kolme vuotta sitten. Ei siinä mennyt kauaakaan ennen kuin löytyi kymmenkunta kiinnostavaa blogia joita seurailin säännöllisesti. Blogilinkit olivat minulla nettiselaimen kirjanmerkkipalkissa, joten pystyin yleensä aamuisin klikkaamaan kaikki linkit auki tsekatakseni onko niihin tullut uutta sisältöä.

Myöhemmin löysin lisää blogeja eri aiheista, ja tällä hetkellä noita seurannassa olevia blogeja on kertynyt jo aivan kohtuuton määrä. Entinen kirjanmerkkisysteemi blogien seuraamiseen ei luonnollisesti toimi enää. Mutta onneksi on olemassa Google Reader.

Kyseessä on ilmainen palvelu, jolla voi seurata omien suosikkiblogien uusia kirjoituksia melko samalla tavalla kuin sähköpostilaatikossa voi seurata saamiaan sähköposteja. Kirjoitukset näkyvät kronologisena listana, ja jos haluaa etsiä kirjoituksia joltakin tietyltä kirjoittajalta tai tietyllä hakusanalla, niin hakutoiminto on tietysti käytettävissä.


Ohjeet Reader-palvelun käyttöön

Palvelu löytyy osoitteesta reader.google.com. Sinne kirjaudutaan samoilla Google-tunnuksilla kuin esimerkiksi Gmailiin tai YouTubeen.

Uuden blogin lisääminen seurantaan tapahtuu painamalla suurta punataustaista "    TILAA    " -nappia ja kopioimalla blogin nettiosoite aukeavaan tekstikenttään.

Sivupalkin "Kaikki kohteet" -painikkeesta taas aukeaa lista blogikirjoituksista. Ja lukijahan siis toimii samalla tavalla kuin sähköpostilaatikot, joten kenellekään ei varmaankaan tule vaikeuksia käyttää sitä.






Päivitys (syksy 2013) --- Google Reader on lopetettu. Valitsin itse korvikkeeksi Feedlyn, joka on lähes yhtä mukava kuin Reader oli.

2 kommenttia:

  1. Kiitos tän suosittelusta. Aloin itsekin käyttämään nyt. Huomasin että tässä voi laittaa blogit kansiohin aiheen mukaan. http://www.innerfx.com/wp-content/charts/2011/05/google-reader-folders.png

    VastaaPoista