torstai 26. maaliskuuta 2015

Karppaustaustastani (HS 26.3.2015)

Helsingin Sanomien torstailiitteen terveyssivuilla oli tänään juttu nimeltä Menu täynnä kieltoja, jossa käytiin aukeaman verran minun ruokavaliohistoriaani ja eri asiantuntijoiden mielipiteitä rajoitusruokavalioista.

Internetissä juttu julkaistiin nimellä Trendidieetti ei sovi kaikille – Vladimir Heiskanen kärsi karppauksesta. Lisäksi minusta julkaistiin noin 15-minuuttinen haastattelu, jossa keskusteltiin samoista asioista kuin artikkelissa.

Olen havainnut useiden ihmisten kommentoineen artikkelia siitä, että se näyttää karppaamisen huonossa valossa. Omasta mielestäni sitä ei tulisi ottaa karppaukseen kohdistuvana kritiikkinä. Kyse on kuitenkin yksinkertaistetusta lehtijutusta ja vain yhden ihmisen anekdootista.

Jutussa nostetaan esille erityisesti karppaus, mutta mielestäni jutun ensisijainen sanoma olisi voinut olla se, että rajoitusruokavaliot yleisesti voivat piristää tai tuntua aluksi hyvältä, eikä tätä ylivireystilaa tulisi automaattisesti ottaa merkkinä hyvinvoinnista.

Luulen että kohdallani merkittävin yksittäinen ongelma ei ollut karppaaminen itsessään vaan se, että en alakarppaamalla saanut syötyä riittävästi kaloreita - ja harrastin muutenkin stressaavaa elämäntapaa.

Käytännössähän "palautumiseni" kalorivajeisen karppauksen aiheuttamista ongelmista alkoi Diana Schwarzbeinin ohjeiden mukaisella hyväkarppauksella, jossa kulutin päivittäin noin 100-150 hiilihydraatteja. Tällä hiilihydraattimäärällä pystyin jo rentoutumaan normaalisti, mutta myöhemmin luovuin vähähiilihydraattisuudesta kuitenkin kokonaan. Myös vuorokausirytmin korjaaminen oli tärkeä tekijä palautumisessa, joten asiaa ei voi nähdä ainoastaan ruokavalion kautta.

En ole blogissani käsitellyt ruokarajoituksia paljoakaan, mutta tässä on yksi aiheeseen liittyvä ei-tieteellinen mietteeni blogini koosteartikkelista.

Luulen että monet asiat kuten mm. kofeiini, liika liikunta, tietokoneen liikakäyttö, myöhään valvominen, liian aikainen herääminen, vähäinen syöminen ja stimulanttihuumeet voivat aiheuttaa monille ihmisille paradoksaalisesti vahvan mielihyväntunteen vaikka asia itsessään olisi elimistölle stressaava.

Rajoitusdieeteillä tuntuu olevan suhteellisen yleistä, että ensimmäiset kuukaudet uudella ruokavaliolla (paleo, karppaus, raakaravinto ym...) tuntuvat noudattajalleen valtavan hyvältä ja ihmiset huomaavat jopa allergioiden ja väsymyksen katoavan. Kuukausien myötä vanhat oireet kuitenkin palaavat ja joillekin tulee aivan yllättäen vielä burnout kaupan päälle.

Matt Stone käytti tästä aikoinaan nimitystä "Catecholamine Honeymoon" ja perusteli vaikutusta muistaakseni sillä, että rajoitusdieetit aiheuttavat elimistölle stressiä ja täten nostavat stressihormonien (mm. adrenaliini, kortisoli) tuotantoa, mikä voi ainakin terveellä ihmisellä myös vähentää tulehdusta ja lisätä mielihyvää. Muistan itsekin että joskus nuorena minulla oli välillä flunssassa hyvä ja lämmin olo samaan tapaan kuin vaikkapa lämpimässä kylvyssä ollessa. Nautin aikoinaan pitkään myös vähäkalorisesta VHH-ruokavaliosta, mutta hyvänolontunne ei tullut ainakaan ruokavalion terveellisyydestä sillä kyseinen ruokavalio yhdistettynä muihin stressitekijöihin vei minut lopulta yllätyksekseni burnoutiin.

Voi siis olla että adaptiiviset stressihormonit ovat usein rajoitusruokavalioiden tai liiallisen liikunnan aiheuttaman hyvän olon takana, eikä kyse ole aina oikeasti terveellisistä vaikutuksista.



Muuta luettavaa

Kirja-arvostelu: Antti Heikkilä - Diabeteksen ruokavaliohoito (2014) Tässä laajassa kirja-arvostelussa otan kantaa siihen, millä tavoin karppausjuttuja perustellaan ja miltä osin argumentointi on joskus virheellistä.

Vuorokausirytmi, uni ja terveys Artikkelini vuorokausirytmin merkityksestä terveydelle. Kirjoitus sisältää myös neuvoja, miten vahvistaa hyvää vuorokausirytmiä ja parantaa unen laatua.

Veteraaniurheilija-blogi - Vladimir Heiskanen: Vähähiilihydraattinen ruokavalio Karppausta käsittelevä artikkeli vuodelta 2010, jonka tosiaan tein silloin kun olin juuri itse hiljalleen lopettamassa karppausta lukion jälkeen. Mielestäni artikkeli on hieman naiivi, mutta sinänsä kiinnostavaa luettavaa.

Karppaus.info - Trendidieetti ei sovi kaikille – Vladimir Heiskanen kärsi Karppausfoorumin keskustelu uutisjuttuun liittyen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti