1. Johdanto
Hammaslääkärin työhön liittyy paljon tarkkuutta vaativia toimenpiteitä kuten hampaan paikkaus tai juurihoito. Näissä toimenpiteissä millimetrin murta-osallakin on suuri merkitys työn laadun kannalta.
Vielä vuosikymmen sitten suurin osa hammaslääkäreistä teki työnsä “paljain silmin”, mutta nykyisin alan yleisenä käytäntönä on käyttää luuppeja (luppeja) eli suurentavia linssejä suojalasien edessä. Luuppeja myydään eri suurennoksilla ja niiden kanssa käytetään ledivaloa, joka parantaa näkyvyyttä potilaan suussa ratkaisevasti.
Suomessa luuppien hinta on kohtalaisen korkea ainakin opiskelijan näkökulmasta. Valtaosa kurssikavereistani tilasi luupit ja ledivalon (Merident Optergo) ryhmäalennuksella ja opiskelija-alennuksella, jolloin kokonaishinnaksi tuli noin 2200€. Tästä hinnasta luuppien osuus on tietääkseni noin 60%, valon osuus 40%.
Minulle 2200 euroa tuntui liian kalliilta, joten pyrin perehtymään hieman luuppimarkkinoihin. Selvisi että eBaysta saa kiinalaisten valmistajien luuppeja alle satasella. Lisäksi brittifirma nimeltä Student Loupes Company myi kelvollisen oloisia luuppi-ledivalo-settejä noin 500-800 euron hintaan.
Hankin itselleni vertailua varten Merident-luupit, brittiluupit sekä muutamat kiinaluupit. Siinä selvitin subjektiivisesti luuppimallien kuvanlaatua, valon laatua ja käyttömukavuutta. Näiden osa-alueiden arvostelu tapahtui asteikolla 0-5 ja yleisarvosanaksi määritettiin näiden keskiarvo.
Vasemmalla brittiluupit (valon kanssa). Oikealla Merident Optergo -luupit (ilman valoa). |
2. Vertailun tulos
2.1. Merident Optergo: flip-up luupit 2.6x suurennoksella
Kuva: Näiden luuppien kuvanlaatu on lähtökohtaisesti erinomainen. Pari kurssikaveriani on tosin valitellut häiritseviä värivääristymiä, jotka pyritään normaalisti korjaamaan luuppien käyttöönoton yhteydessä muistaakseni pupillietäisyyttä säätämällä, mutta joita ei ilmeisesti saada aina niin tehokkaasti korjattua.
Valo: Ledilampun valo on kirkas ja laitteen kytkintä voidaan painaa käsivarrella, mikä on eduksi aseptiselle työskentelylle. Valokeila on kapea, joten valo saadaan kohdistettua hyvin kohdealueelle.
Ergonomia: Luupit ovat harvinaisen kevyet ja voidaan kääntää potilastyön aikana ylös. Luuppien kallistuskulma vähentää tarvetta kallistaa päätä alaspäin, mikä on ergonomialle eduksi.
Päätelmät: Tämä tuote on omasta mielestäni laadullisesti vertailun paras. Opiskelijan näkökulmasta hinta on kuitenkin hankala ja moni pohtiikin, miten esimerkiksi pelkkä ledivalo voi maksaa noin 900 euroa opiskelija-alennuksella. Toisaalta hintaan sisältyy hieman asiakaspalvelua.
Kuva: 4+ // Valo: 5 // Ergonomia: 5
→ Arvosana: 4,8
Hinta opiskelijalle: noin 2200€
2.2. Student Loupes Company (UK): TTL-luupit 3.0x suurennoksella
Kuva: Kuvanlaatu ja suurennos vastaavat liki täydellisesti Merident-luuppeja, minkä lisäksi syväterävyysalue ja kuvan koko ovat jopa hiukan paremmat.
Valo: Ledilampun valo on hyvä ja akku pitkäkestoinen. Valokeila ei ole yhtä kirkas kuin Merident-luupeissa, mutta kuitenkin valaisee suuta kelvollisesti jopa himmeimmällä asetuksella. Valon mukana tulee oranssi suodin valokovetteisten materiaalien suojaamiseksi.
Ergonomia: Tämän tuotteen käyttömukavuus on kohtalainen. Luupit ja valo vievät näkökentästä tilaa, mikä häiritsee aluksi, mutta omalla kohdallani ei enää totuttelujakson jälkeen. Sama asia on luuppien painon kanssa. Ne tuntuivat aluksi hieman raskailta, mutta totuttelun jälkeen niitä tuskin tuntee päässä. Valon kytkeminen ja kirkkauden säätö vaativat sormien käyttöä, mikä täytyy huomioida aseptisessa työskentelyssä. Nämä kaikki ovat totuttelun jälkeen melko mitättömiä seikkoja. Eräs kurssitoverini puolestaan piti näiden luuppien käyttömukavuutta ensikokeilulla parempana kuin Merident-luuppien..
Päätelmät: Tämä tuote on kuvanlaadun, ledivalon ja estetiikan puolesta oikein miellyttävä. Käyttömukavuus saattaa hieman jakaa mielipiteitä. Hinta-laatusuhdetta pidän tässä melko hyvänä.
Kuva: 5 // Valo: 4+ // Ergonomia: 3½

→ Arvosana: 4,3
Hinta opiskelijalle: noin 800€
2.3. Kiinaluupit (eri malleja)
Kuva: Kokeilemissani kiinaluupeissa (3kpl) on kaikissa ollut nimellinen suurennos 2.5x ja työskentelyetäisyys 420mm. Käytännössä nämä ominaisuudet ovat kuitenkin vaihdelleet merkittävästi mallien välillä. Tämä on ongelmaksi etenkin silloin, kun todellinen työskentelyetäisyys on niin lyhyt, ettei potilastyötä voi tehdä hyvässä ryhdissä.
Yksi kokeilemani kiinaluuppi oli kuvanlaadultaan erittäin hyvä, käytännössä samaa tasoa kuin brittiluupit. Kahta muuta kokeilemaani kiinamallia taas en käyttäisi muuten kuin hätätapauksessa varakappaleena.
Valo: Kiinamallien mukana tuleva halpa ledivalo ei yleensä ole yhtä kirkas kuin muissa kokeilemissani luupeissa, ja akkukesto on kuulemani mukaan heikompi. Silti tämäkin pieni lisävalo lienee useimpiin käyttötarkoituksiin kelvollinen. Monet hammaslääketieteen opiskelijat käyttävät Merident-luuppeja, mutta sitovat niihin nippusiteillä kiinni halvan kiinalampun (kuva).
Ergonomia: Kiinaluuppien mukana tulee erittäin vaihtelevan tasoisia suojalasikehyksiä. Jotkut näistä ovat liian kevytrakenteiset verrattuna suhteellisen raskaisiin luuppeihin, jolloin kokonaisuus istuu huonosti. Toisissa malleissa kehykset ovat taas vankat ja yleisesti hyvätasoiset.
Päätelmät: Parhaimmillaan kiinaluupeissa on erittäin hyvä hinta-laatusuhde, huonoimmillaan ne ovat täysin käyttökelvottomat. Tästä ongelmasta voinee päästä eroon löytämällä sopiva malli laajan eBay-tarjonnan joukosta. Esteettisesti kiinaluupit ovat kuitenkin melko epäammattimaisen oloisia.
2.4. Muuta

Kuva: 1-5 // Valo: 2-3 // Ergonomia: 1-3+
→ Arvosana: 1,3 - 3,8 (riippuu mallista)
Hinta: noin 50 euroa (eBay)2.4. Muuta
Testasin kuitenkin lyhyesti opiskelijakaverini Examvisionin 3.3X -suurennoksen TTL-luuppeja, enkä kyennyt itse havaitsemaan optiikassa suurta eroa vaikkapa brittiluuppeihin. Ulkoisesti ne olivat kuitenkin kohtuullisen hienon näköiset ja vankan oloiset.
Lisäksi vertailussa ei vielä toistaiseksi ole keppler-mallisia luuppeja, mutta haluaisin myöhemmin käsitellä niitäkin. Olisi ollut myös mukava arvioida muuta Student Loupes Companyn valikoimaa, sillä sieltä löytyy myös halvempi flip-up -malli sekä TTL-luuppien tasokkaampi HD-versio.
Luuppien optinen kuvanlaatu ei näytä olevan selkeästi sidoksissa hintaan, sillä jokaisesta hintakategoriasta löytyi käytännössä erittäin hyvää kuvanlaatua. Sen sijaan muut ominaisuudet kuten ledivalon laatu, luuppien ergonomia, luuppien edustavuus ja asiakaspalvelu kulkevat selkeämmin käsi kädessä hinnan kanssa.
Lisäksi vertailussa ei vielä toistaiseksi ole keppler-mallisia luuppeja, mutta haluaisin myöhemmin käsitellä niitäkin. Olisi ollut myös mukava arvioida muuta Student Loupes Companyn valikoimaa, sillä sieltä löytyy myös halvempi flip-up -malli sekä TTL-luuppien tasokkaampi HD-versio.
3. Yhteenveto
Mikäli joku lukijoistani päätyy myös tekemään jonkinlaista luuppivertailua, kuulisin kokemuksista mielelläni (yhteydenotto: etunimi.sukunimi@helsinki.fi tai Facebook).
Tästä löytyy vertailu myös kuvatiedostona: luuppivertailu.png
Lisätietoa brittiluuppien tilaamiseen liittyen olen koonnut tänne.
Tuon hintaluokan hankinnoissa kannattaisi myös kiinnittää huomiota verottajan suhtautumiseen. Palkkatyöläisenä nuo voinee vähentää kulunhankkimismenoina, jolloin reaalihinta tulee karkeasti kolmanneksen alaspäin. Jos harjoittaa ammattia yksityisvastaanotolla niin hankinnan voi laittaa firman kirjanpitoon normaalina liiketoimintakuluna, jolloin säästää myös alv:n osuuden. Ainoastaan opiskelijalle ei verottaja suo mitään helpotuksia vaan hankinnasta joutuu maksamaan täyden hinnan. Mahdollisena kiertotienä voi opiskelijakin tosin koittaa siirtää ne luupit valmistumisen jälkeen perustettavan toiminimen kirjanpitoon senhetkisen nykyarvon mukaisella hinnalla.
VastaaPoistaJuu, mikäli luuppien alv:n voi vähentää verotuksesta, se tuo kyllä merkittävää säästöä. Toisaalta valmistuneelle ei luupeista enää tule ryhmätilaus- ja/tai opiskelija-alennusta, mikä vähentää eroa hieman kun perushinta on korkeampi.
PoistaHei, minulla on luupit, mutta en ole varma, toimivatko ne oikein. Onko mahdollista tarkistaa ja tarvittaessa korjata niitä?
VastaaPoistaHeippa, riippuu varmaan vähän luupeista (valmistaja/malli). Antamasi tietojen pohjalta vaikea sanoa mitään.
PoistaTeitkö mitään selvitystä varaosien suhteen, akku tai laturi mistä ja mihin hintaan niitä saa?
VastaaPoistaEn sinänsä, mutta esimerkiksi tuo Student Loupes Company myy varatarvikkeita kuten muun muassa vaihtoakkuja noin 120€ hintaan ja kun heidän asiakaspalvelun kanssa keskustelin, tarjosivat mahdollisille ryhmätilaajille tilauslahjana ylimääräistä akkua. Tarkemmin en osaa sanoa esimerkiksi muista firmoista.
Poista