sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Transrasvat

"Kehityspäällikkö Jouni Niemelä Raisio-konsernista kertoo, että vielä 1970-luvulla leivontamargariinien transrasvapitoisuus oli jopa 30 prosenttia ja leipämargariinien 15–20 prosenttia tuotteen rasvoista. Margariineihin muodostui transrasvoja kovetusprosessissa, jossa vetyä lisättiin rasvahapon kaksoissidokseen." - Helsingin Sanomat (8.1.2015)

Nykyään useimmilla lienee yleisesti negatiivinen käsitys ravinnon "haitallisista" transrasvoista. Monesti margariinienkin terveellisyyteen vedotaan toteamalla, että margariinit eivät sisällä lainkaan transrasvoja, kun taas voi sisältää niitä jonkin verran. Kyseisessä väittämässä on kuitenkin pieni epätäsmällisyys

Karppaus.info -keskustelupalstalla vastaani tuli pari mielenkiintoista tutkimusta:

1) Baylin A, Kabagambe EK, Ascherio A, Spiegelman D, Campos H: High 18:2 trans-fatty acids in adipose tissue are associated with increased risk of nonfatal acute myocardial infarction in costa rican adults. J Nutr. 2003 Apr;133(4):1186-91.

Vuonna 2003 julkaistussa paperissa kerrotaan, kuinka harvardilaisporukka päätti mittailla Costa Rican asukkaiden rasvakudosten transrasvahappopitoisuuksia, ja löysi mielenkiintoisia riskikertoimia. Yleisesti ottaen viidennes, jolla havaittiin eniten transrasvaa rasvakudoksessa, oli saanut kolminkertaisesti sydänkohtauksia verrattuna viidennekseen, jolla transrasvan määrä oli alhaisin. Kun tarkkailtiin erityisesti kasvirasvalähtöisen kovetetusta soijaöljystä, margariineista ja leipomotuotteista löytyvän 18:2 -transrasvahapon määrää, ylin viidennes oli kirjaimellisesti liemessä viisinkertaisen sydänkohtausriskin kanssa, alimpaan viidennekseen verrattuna.

2) Smit LA, Baylin A, Campos H: Conjugated linoleic acid in adipose tissue and risk of myocardial infarction. Am J Clin Nutr. 2010 May 12.

Tänä vuonna julkaistiin yllä mainitulle tutkimukselle jatkoa, jossa tarkkailtiin nimenomaan maidon transrasvahapon (CLA) pitoisuutta rasvakudoksessa. Tuloksena oli, että eniten CLA:ta kantavalla viidenneksellä sydänkohtausriski oli puolet pienempi kuin vähiten CLA:ta rasvakudoksissaan omaavalla viidenneksellä.


Päätelmät

Viime vuosina jotkut valmisruoat kuten leivonnaiset, kasvirasvajäätelöt ja juustonaksut ovat ilmeisesti sisältäneet jonkun verran teollisia transrasvoja, mutta nykyisin niitä alkaa olla vaikea saada. Maitorasvassa transrasvaa on luontaisesti, mutta kyseinen transrasva ei taas liene samalla tavalla haitaksi.

Lue myös: Pronutritionist: Missä tuotteissa on vielä transrasvaa?

17 kommenttia:

  1. Sikamageeta juttua!

    Mulla ei vieläkään riittäis motivaatio kirjoittaa näin asiallista tekstiä, tyydyn vielä ottamaan mallia hyvistä blogeista - kuten tästä! ^^

    VastaaPoista
  2. Thänks! Hassua, jos sulla ei oo motivaatiota, kun kerran keskustelupalstoilta löytää aina hirveätä tutkimusmättöä by Neonomide ;)

    Mun mielestä tällainen bloggaaminen on monella tapaa mielekästä
    - saa omia ajatuksia koottua yhteen, voi sitten jälkeenpäin lueskella tai vaikka linkitellä eteenpäin, onhan se jossain mielessä helpompaa kuin linkittää esim. karppausfoorumin tätä transrasvajuttua käsittelevään elsin ketjuun, etenkin jos se on (en oo varma) vain kirjautuneille
    - linkkiketjussa etenkin on paljon mielenkiintoisia sivustoja, jotka mä oisin mielelläni löytänyt aiemmin. jos joku sattuu lukemaan tätä blogia, se löytää ne kaikki blogit kerralla... ja sama juttu kyllä tekstienkin suhteen

    VastaaPoista
  3. Kiitos samoin!
    Aloittamiselleni on monta (itse keksittyä) ongelmaa, joista päällimmäisenä varmaan tavaton itsekritiikki (hidastanut opintojakin), tietoahneus ja perfektionismi ja se, ettei ideoita ole ollut tilaa vielä riittävästi soveltaa käytäntöön. Lisäksi tämä blogihomma voi mennä siihen, että tulee röllit meuhomaan ja moderoinnistahan ei tykkään kukaan. Mutta suunnitelmat on jo puoli ruokaa ? ;-)

    Mutta ainahan niitä rassaavia tekijöitä keksii, päällimmäisenä (!!!) se että monet tutut tosi fiksut tyypit joilla on takuulla ainakin yhtä paljon annettavaa, eivät itse ala blogaamaan. ^^

    VastaaPoista
  4. Koita kuitenkin jatkaa jossain vaiheessa. :P D-vitamiinista muuten, ootko nähnyt ton astmajutun, aika jännä mut liian pieni otos: http://wholehealthsource.blogspot.com/2010/03/vitamin-d-may-prevent-flu-and-asthma.html

    Trollijutuillekin voi kyllä tehdä jotain. Näköjään mulla oli tässä blogissa oletuksena, että vain kirjautuneet voi kirjoittaa. Ääritapauksessa voi tehä vähän Kurt Harrisin tyylisen tempun, että vain blogin lukijat pääsee kommentoimaan.

    Mun mielestä se, ettei muut bloggaa, on ihan hyvä peruste lähteä itse kirjoittamaan. Ei tällekään blogille ois hirveästi ideaa, jos kaikki samat jutut ois samanlaisina jossain muussa suomenkielisessä, mutta kun ei oo. Ainakaan mä en oo löytänyt ainoatkaan suomenkielistä blogia, jossa juttu kulkisi yhtään samalla lailla kuin vaikka Whole Health Sourcessa, joka on mun mielestä törkeän mielenkiintoinen blogi. Tulipa muuten luettua ne jutut siitä 4% omega6-rajasta ja Lyonista. Tukeeks sun lukemat jutut sitä teoriaa edelleen? Se on tosi jännä! :O

    VastaaPoista
  5. Niin, enhän minä edes ole "ravitsemusantropologi", vaan tietämykseni rajoittuu kulttuuriantropologian puolelle. Lähinnä harrastepohjalla siis liikutaan. Toisaalta aloitan syksyllä kulttuuriterveystieteen sivuaineopinnot ja onhan sukupuoli ja terveys aina kiinnostava parivaljakko. Eiköhän tässä jotain siistiä saada vielä eetteriin!

    Joo, tuo "astmajuttu" oli interventiotutkimus, eli aina noin tuhat kertaa tärkeämpi tutkimus kuin mikä tahansa "tyydyttyneiden rasvojen haitallisuutta" todentanut tuubaepidemiologinen joka paikassa toitotettu huuhaaplörinä. Huusin siitä eri blogeihin kurkku suorana jo kuukausia sitten. ^^


    PS: Nyt on menossa useampikin kiinnostava kirja, joista voisi laittaa tekstiä blogiin - Staffan Lindebergiä ja David Grimesia, molemmat ihan huippukamaa.

    VastaaPoista
  6. Heh :P

    Mä en yleensä lue hirveästi kirjoja, mutta tilasin nyt Diana Schwarzbeiniltä pari kirjaa (mut ne ei oo hirveän tiedesettiä) ja uuden painoksen kirjasta "Laihdu ilman nälkää". Sitten vielä Wilsonin stressikirja ja Aki Loikkasen kirja pitäis tilata. Aattelin et vois lukee kesällä auringonvalossa ettei tarvi tuhlata aikaa koneella.

    Eikun on Suomessa sittenkin ainakin toi Jussi Riekin blogi, tuli just vastaan. Hassua, etten kuullut aiemmin siitä, siellä kun on paljon mielenkiintoista asiaa.

    VastaaPoista
  7. tykkään siun tavasta kirjoittaa selkeästi ja sellain, että maallikkokin ymmärtää. Myös jatkuva ja selkeä lähdeviittauksesi saa kiitosta :) oot saanut taas yhden vakkarilukijan.

    jatka samaan malliin ja aurinkoista kesää,

    -kpl

    VastaaPoista
  8. Kiva, kpl, kiitos kehuista! :) Mulla on nyt heti alkuun pieni tauko kirjoittelussa ja keskityn nyt jonkinlaiseen rentoutumiseen ja samalla muutaman terveyttä käsittelevän kirjan lueskeluun. Parin viikon päästä varmaan tulee taas muutama teksti 8)

    VastaaPoista
  9. Kyselit siitä jodista krisun foorumilla aiemmin.

    Tässä juttua Lindebergiltä liittyen goitrogeeneihin, kannattaa vilkaista:

    "Since iodized salt and dairy products were not available before the advent of agriculture, only those ancestors with high regular access to fish or shellfish would be expected to have reached the currently recommended intake of iodine. However, there is insufficient data to suggest that humans, by way of natural selection, would have become completely dependent on marine food sources. Therefore, it is highly possible that human requirements for iodine are currently increased by some dietary factors. These theoretically include goitrogens in certain roots, vegetables, beans and seeds. The notion that humans are strictly dependent on marine foods to meet requirements of long-chain omega-3 fatty acids still awaits solid evidence."

    http://www.staffanlindeberg.com/LiteratureSurveys.html


    Eli kilpirauhasen toimintaan haitallisesti vaikuttavat ruoka-aineet mahdollisesti lisäävät monilla ihmisillä jodin tarvetta. Olin kokonaan unohtanut koko pointin.

    Inuiiteilla on sitä kilpparin liikatoimintaa jonkin verran - varmaan runsaan jodin ohella goitrogeenien puute vaikuttanee taustalla.

    VastaaPoista
  10. Kiitti tiedosta, toi oli selventävä juttu. Hieno sivu on Lindebergillä muuten!

    VastaaPoista
  11. Juu, Lindebergin sivu vain paranee kun sinne tulee uusia tutkimuksia ja materiaalia. Tsekkaan sitä säännöllisesti.

    Ostin about kuukausi sitten Lindebergin enkuksi käännetyn kirjan, jota heppu kirjoitti n. 10 vuotta. Kutsuu "elämäntyökseen". Kirja oli halpa vielä kuukausi sitten mutta nyt on taas euroissa lähelle kuuttakymppiä. Pitää kirjoitella kirjasta jonnekin - sen verran tiukkaa settiä mahtuu 2000+ lähdeviitteen supertiiviiseen esitykseen. Lindeberg ei ole niin biaseissa kuin Cordain - joka ei muuten vieläkään ole uskaltanut/voinut tehdä kunnon trialeita omalla bestseller-ruokavaliollaan.

    Suolan vaikutuksesta verenpaineeseen vielä sen verran, että monet lääkärit edellen kuvittelevat (kuten tuoreen Kotilääkäri-lehden pääkirjoituksessa) että luonnonkansoilla on 110/60-luokan paineet pelkän suolan vähyyden vuoksi - oikeasti juju piilee, kuten Laatikainenkin huomautti, kalium/natrium-suhteessa. Hyperinsulinemiakin on mahdollinen osaselittäjä, alakarpilla monilla tippuu paineet vaikka samalla suolan käyttöä ja/tai kaliumia ei syödä kamalasti lisää. Toki myös laihtuminen alentaa usein verenpainetta ja lisää seerumin 25(OH)D-tasoja. Sekava aihe siis tämäkin.

    Tidbit: Vertaisavioidun & huipputieteellisen Hymy-lehden Terveyshymy-liitteessä 75-vuotias heppu duunasi diabeteksensa kuntoon otsikolla "En muista enää perunan makua", ruokavalion kaloreista rasvaa ~60%. ^^

    "Lääkehoidoista ja ruokaneuvoista huolimatta hänen pitkäsokerinsa kohosi kuitenkin melkein kymmeneen, ja hän lihoi muutamassa vuodessa lähes 20 kiloa. - - Sanoin itseni irti diabetesyhdistyksestä, lopetin [Diabetes-]lehden tilaamisen ja heitin ruokaohjeet roskikseen". ^^

    Äijän juttu on ihan helvetin hyvä - tosin tyyppi on eläkkeellä oleva kustannustoimittaja, mikä selittänee äärimmäisen harvinaista kykyä itsenäiseen ajatteluun. Eikä heppu mainosta mitään ravintolisää - vain omaa terveyttään/lääkkeettömyyttään. Siinä mallia kaiken maailman katkerille kaappikarppaajille!

    VastaaPoista
  12. Terveyshymy on just jees, siellä kehutaan karppausta useinkin ;)

    Tosta suolajutusta... Musta tuntuu, että ainakin jotkut (en oo varma vielä ketkä) tuntuu kehoittavan lisämunuaisvammaisia (lue esim. http://foodit.fi/skeptismi/voiko-omaan-oloon-aina-luottaa/ ) käyttämään paljon natriumia ja jopa välttämään kaliumia. En tiedä, mihin noi perustuu, mutta ehkä se selviää jossain vaiheessa.

    Mulla lähti just tilaukseen
    - James Wilsonin "Adrenal Fatigue"
    - Robert Sapolskyn "Why Zebras Don't Get Ulcers"
    - Michael Eadesin "The Protein Power Lifeplan"
    - Lierre Keithin "The Vegetarian Myth"
    - Nick Lanen "Oxygen: The Molecyle that Made the World"

    Ei oo tarkoitus lukee hetkessä läpi. Toivottavasti löytyy jotain uutta, myös Eadesista, kun karppikirjoja ja -blogeja on tullut luettua jo jonkin verran...

    VastaaPoista
  13. Hieno lista!

    Joko olet päässyt lueskelemaan ?

    VastaaPoista
  14. En oikein... Wilson on ihan lopussa, Keithiä oon lukenut noin 50 sivua ja Oxygenia noin 10 sivua. Olin juuri Joutsenossa musaleirillä muutaman laulajan säestäjänä ja siellä ei ees tehnyt mieli lukea noita. Nytkin tuntuu, että ehkä sittenkin pitäisi pitää vähän henkistä lomaa ja rajoittaa uuden tiedon lukemista.

    Blogikin juu kärsii vähän sivussa, mutta onneksi tämä ei olekaan suosittu blogi, niin ei oo mitään velvollisuudentunteitakaan.

    VastaaPoista
  15. Hahaa, noiden sijasta innostuin lukemaan uusiksi Mari Koistisen kirjaa "Tunne kehosi – vapauta äänesi. Äänitimpurin käsikirja". Ei ole ensisijaisesti terveyskirja, mutta siinä on juttuja liittyen mm. laulutekniikkaan, ryhtiin ja hengittämiseen, ja noissa kaikissa mulla on korjattavaa.

    Oon viime aikoina yrittänyt ajatella, että myös lihastasapainolla ja näiden järkevällä hallinnalla voisi olla etuja terveyden kannalta. Tuolla leirillä mulle selkeni voice massage -hierojalta, että kylkivälilihakset oli jumissa ja eräältä lauluopelta sain tietää, että puhe- ja myös laulutapani on vahingollinen etenkin kun ne aiheuttavat kireyttä kielessä/leuassa. Sitten ystävälliset kurssikaverit opastivat vielä pois yliojennetuista polvista ja hengitystekniikkaakin sain paremmaksi, vaikka luulin sen olevan ihan hyvä. Kai noitakin voisi optimoida.

    Tuon kirjan lisäksi pitäisi lukea uusiksi vielä Ritva Eerolan sivusto ja ehkä Kirsi Thumin opinnäytetyö joskus. Jälkimmäinen on muuten sellainen paperi, että ilman sitä en olisi varmaan ikinä kiinnostunut ravitsemuksesta, tai sen kautta löysin VHH:n.

    VastaaPoista
  16. Miksi tarvitsisi vältellä mitään luettelemaasi. Jos niitä nyt ei urakalla ahmi niin ei mitään haittaa ole. Hankkikaa ihmiset elämä itsellenne.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi: Ei näitä kannata lukea, jos ei aihe kiinnosta. Täydellinen välttely ei tuon costaricalaistutkimuksenkaan mukaan ole tarpeellista, kun kaksi viidennestä alimmilla 18:2 -tasoilla pärjäsivät suunnilleen yhtä hyvin.

    VastaaPoista