Miten pääsisimme yhteisymmärrykseen terveysasioissa, osa II: Terveysguruja, asiantuntijoita, asiavirheitä

Tämä on moniosaisen kirjoitussarjan toinen osa. Ensimmäinen osa löytyy täältä: Miten pääsisimme yhteisymmärrykseen terveysasioissa, osa I: Vaihtoehtoiset ideat kiinnostavat monia

1. Vaihtoehtoisia terveyskirjoittajia

Kun virallisterveellinen tapa hoitaa omaa terveyttä ei riitä tai miellytä, silloin vaihtoehtoisten terveyskirjoittajien ääni on tärkeä. Suomessa on lukuisia tällaisia terveysasioista kirjoittavia henkilöitä ja sivustoja, joista tunnetuimpiin lukeutuvat muun muassa: Tohtori Tolonen, Juhana Harju, Erja Tamminen, Christer Sundqvist, Taija Somppi, Sami Sundvik, Olli Posti, Biohakkerin käsikirja, Tomi Kokko ja Safkatutka. Lasken myös oman blogini kuuluvan tähän joukkoon, sillä esittelen jonkun verran vaihtoehtoisia hoitomuotoja kuten punavalohoitoa.

Englanninkielisistä vaihtoehtoterveysguruista tai -sivustoista tunnettuja esimerkkejä ovat Gary Taubes, David Wolfe, Andreas Eenfeldt, Chris Kresser, William Davis, David Perlmutter, Joseph Mercola ja Weston A. Price Foundation.

Monilla näistä kirjoittajista on omia "erityisalueitaan":

• Erja Tamminen puhuu sähkömagneettisten kenttien haitoista
• Maija Haavisto keskittyy hankaliin sairauksiin
• Taija Somppi puhuu kilpirauhasvaivoista
• Jaakko Halmetoja on kirjoittanut paljon superfoodeista
  

Minusta on mahtavaa, että tällaisia vaihtoehtoasioista kiinnostuneita kirjoittajia on olemassa. Monilla heistä on erittäin kiinnostavia ideoita, minkä vuoksi olen käyttänyt paljon aikaa näiden lukemiseen. Olen elämäni aikana seurannut noin kahtasataa eri terveysblogia, joista suurin osa on ollut englanninkielisiä.

2. Vaihtoehtotieto on usein virheellistä

Vaihtoehtoisilla terveyskirjoittajilla on tärkeä tehtävä: edistää keskustelua terveysaiheista, jotka eivät muuten nouse esille.

Osalla vaihtoehtoisista terveyskirjoittajista on kuitenkin eräs suuri ongelma: Artikkeleista on usein helppo löytää merkittäviä virheitä, väärinkäsityksiä ja liioitteluja. Joskus väittämät ovat ilmiriidassa perusbiologian kanssa.

2.1. Antti Heikkilä ja loputtomat asiavirheet

Edellisessä blogikirjoituksessani käsittelin erityisesti lääkäri Antti Heikkilän kirjoituksia. Julkaisin kirjoituksen liitteenä taulukon, jossa käyn läpi noin 200 asiavirhettä hänen kirjoituksistaan.

Virheet ovat monesti ilmiselviä jo pienelläkin perehtymisellä, mutta maallikolle ne saattavat olla aluksi hankala tunnistaa. Heikkilän väittämät ovat kuitenkin usein ristiriidassa perusbiologian ja kemian kanssa. Hänellä on tapana syyttää ravitsemustutkijoita virheistä ja valehtelusta, vaikka monissa tapauksista kyse näyttäisi enemmänkin olevan siitä, että hän ei vain ole lukenut huolellisesti omia lähteitään.

2.2. Vaihtoehtofaktoja syövästä

Terveyskirjoitusten asiavirheet eivät rajoitu ainoastaan lääkäri Heikkilän kirjoituksiin, vaan valitettavasti harhauskomuksia löytyy sieltä täältä aivan lukemattomia määriä. Kyse on tärkeästä vaihtoehtoterveyspiirejä määrittävästä piirteestä.

Käyn tässä läpi eräitä sitkeitä huhuja. Yksi erittäin laajalle levinnyt myytti on se, että syöpäsolut voivat tuottaa energiaa ainoastaan sokerista. 

Turpaduunari-blogissa julkaistiin tähän harhaluuloon perustuva artikkeli Syöpä on metabolinen sairaus.

Artikkelissa väitetään että Otto Warburg sai Nobel-palkintonsa löydettyään syöpäsolujen erilaistuneen syöpähengityksen. Todellisuudessa Warburg sai palkintonsa soluhengitysentsyymien löytämisestä. Warburgin palkintoluennolla ei puhuttu sanaakaan syövästä.

Artikkelissa myös väitetään Warburgin havainneen, että syöpäsolut tuottavat kaiken energiansa hapettomasti fermentoimalla sokeria eivätkä osaa käyttää rasvaa/ketoaineita kuten normaalit solut. Artikkelissa on erinäisiä hassuja ilmaisuja kuten se, että nykyään 'kammotaan rasvaa, vaikka sitä syöpäsolut eivät edes osaa käyttää ravinnokseen!'.

Todellisuudessa jopa Warburg on itse havainnut syöpäsolujen kykenevän soluhengitykseen eikä ainoastaan fermentaatioon. Todellisuudessa erilaiset syöpäsolukannat käyttävät merkittävästi rasvaa, ketoaineita ja aminohappoja [1,2,3,4,5,6]. Syöpäsolut siis osaavat käyttää rasvaa. Joissakin eläinkokeissa ketogeeninen ruokavalio on jopa lisännyt kasvaimen kasvua[7].

Lukemalla alan tutkimuskirjallisuutta huomaa siis nopeasti, että artikkelin keskeisillä väitteillä ei ole todellisuuspohjaa. Myös Heikkilän kirjoissa näkyy hyvin samanlaisia virheväittämiä aiheesta:

Heikkilän kirjan nimi	Vuosi	Väittämä
Diabeteksen hoito ruokavaliolla	2008	Nobelisti Otto Warburg osoitti, että syöpäsolu, joka on normaalisolun taantunut muoto, kykenee käyttämään vain sokeria.
Ravinto ja terveys	2006	Syöpäsolu ei kykene käyttämään rasvaa polttoaineena.
Ravinto ja terveys	2006	Syöpäsolun ainoa polttoaine on sokeri.
Ravinto ja terveys	2006	Sokerin poisjättäminen vähentää syövän ravinnonsaantia ja on aina mielekästä syöpäpotilaille.
Ravinto ja terveys	2006	Syöpä ei todellakaan voi käyttää proteiineja eikä rasvaa joten tältä pohjalta katsoen dieetti on hyödyllinen syöpäpotilaille.
Hyvän olon keittokirja 2	2004	Syöpäsolut voivat käyttää ainoastaan sokeria energialähteenä. Syö­päsolut lisäksi käyttävät sokeria eri lailla kuin normaalisolut. Terveet solut kykenevät käyttämään hyväkseen myös rasvaa ja ketoaineita.
Hyvän olon keittokirja 2	2004	Jo 70 vuotta sitten tohtori Otto Warburg sai lääketieteen Nobel-palkinnon havaittuaan, että sokeri aiheuttaa syöpää.

2.3. Väärinkäsityksiä "rasvakammon" historiasta

Toinen erittäin laajalle levinnyt huhu liittyy nykyajan ravitsemustieteen historiaan ja tunnettuun tutkija Ancel Keysiin.

Tomi Kokko kirjoitti tunnetussa kirjoituksessaan seuraavasti: “Kammo tyydyttynyttä rasvaa kohtaan alkoi Seitsemän maan tutkimuksesta 1950-luvulla. Amerikkalainen tiedemies Ancel Keys julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan seitsemän maan tyydyttyneen rasvan kulutuksen ja sydänkuolleisuuden välillä oli suora yhteys. Hän kuitenkin jätti kertomatta, että tutkimuksessa oli todellisuudessa mukana 22 maata, joista hän valitsi ne seitsemän jotka sopivat hänen hypoteesiinsa.”

Kokon artikkelissa olevassa kuvassa vasemmalla on kuva mainitusta tutkimuksesta sekä toisesta artikkelista, jossa oli 22 maata:

Kokon tulkinta sisältää kuitenkin paljon virheitä.

Kyseisellä tutkimusartikkelilla ei ole juuri mitään tekemistä seitsemän maan tutkimuksen kanssa, joka aloitettiin vuosia myöhemmin. Maita oli kuusi eikä seitsemän. Tutkimuksessa mitattiin kokonaisrasvan eikä tyydyttyneen rasvan kulutusta. Alkuperäinen tilastollinen yhteys säilyi myös silloin kun loput maat otettiin huomioon. Kuuden maan valinta näyttää liittyvän tilastojen vertailukelpoisuuteen eikä huijaukseen.

Eräs yhdysvaltalainen terveysbloggaaja osoitti, että kymmenet terveysgurut ovat toistaneet näitä samoja virhekäsityksiä. Tämä johtuu luultavasti siitä, että nämä ihmiset eivät ole lukeneet alkuperäistä tutkimusaineistoa vaan ovat oppineet asian faktana joltain toiselta terveysgurulta. Suomessa myös Antti Heikkilä on sortunut samansuuntaiseen mokaan.

Kokon blogiartikkelissa on kehoitus lukea lisää tästä "huijauksesta", mutta kehottaisin pohtimaan, onko kyseessä todella huijaus vai kenties vain vaihtoehtogurujen väärinkäsitys.

2.4. Huuhaatietoa mikroaaltouuneista

RikkiMikko siteeraa blogissaan erilaisia väittämiä mikroaaltouuneista. Perusväittämä on tässä: “Mikroaaltouuni tuhoaa lähes kaikki ruuan vitamiinit, entsyymit ja antioksidantit. Mikrolla valmistettu ruoka on pelkkiä tyhjiä kaloreita”.

Väittämä on kiinnostava. Olen itse pohtinut vapaa-ajallani, tuhoaako myös perinteinen uuni ruoan samalla tavalla. Löysinkin jo alustavaa näyttöä aiheesta:

Uuni tuhoaa ruoan antioksidantit!

Päädyin pohdinnassa lopulta tulokseen, että olisi ainakin syytä vilkaista tutkimustietoa aiheesta. Erääseen espanjalaistutkimukseen viitataan tässä yhteydessä usein. Siinä havaittiin parsakaalin fenoliyhdisteiden säilyvän keittämällä huomattavasti paremmin kuin mikroaaltouunissa. Tutkijat mainitsivat tuloksen poikkeavan aikaisemmista tutkimustuloksista, joissa mitään tällaista yhteyttä ei havaittu.

Tulos liittynee siihen, että parsakaalipalaa kuumennettiin pienessä vesimäärässä 1000 watin teholla viiden minuutin ajan. Palan vastaanottama lämpömäärä (300kJ) oli luultavasti paljon suurempi kuin keitettäessä. Testasin hypoteesiani kahdella porkkanapalalla, joista ensimmäinen oli kolme minuuttia mikrossa ja toinen oli kolme minuuttia kiehuvassa vedessä. Mikrossa ollut porkkana kuumeni selvästi enemmän ja oli lämmityksen jälkeen sisältä kypsän pehmeä. Keitetty porkkana lämpeni lähinnä reunoilta, säilyen sisältä viileänä ja kovana. Keitetty porkkana ei siis yksinkertaisesti ehtinyt vastaanottaa yhtä paljon lämpöä kuin mikrolla lämmitetty porkkana.

Olen törmännyt aikaisemmin myös Kaayla Danielin väittämään, jonka mukaan mikroaalto muuttaa äidinmaidonkorvikkeen proliini-aminohapon erääksi myrkylliseksi yhdisteeksi. Häneltä jäi vain mainitsematta, että kuumennus tehtiin tutkimuksessa 174-176 asteen lämpötilassa ja korkeassa paineessa.

Magneettimedia-sivustollakin on kirjotus mikroaaltouuneista. Tekstissä muun muassa todetaan, että "havaijilainen tri Lee kirjoitti joulukuun 1989 Lancetissa" mikroaaltouunien haitoista. Todellisuudessa tällaista tutkimusartikkelia ei ole julkaistu, minkä voi helposti tarkistaa kyseisen tiedelehden arkistoja selaamalla.

Magneettimedian artikkelissa viitataan myös Hertelin ja Blancin havaintoihin, mutta niitä ei ole julkaistu edes kunnon tiedelehdessä, ja erään katsauksen (Sieber ym. 1996) perusteella heidän havaintonsa oli epäluotettava ja näkemykset muutenkin ristiriidassa muiden tutkimushavaintojen kanssa. Lisäksi Blanc ilmoitti aiheeseen liittyvässä oikeudenkäynnissä, että Hertel on lisännyt Blancin nimen hänen artikkeliin ilman Blancin suostumusta, ja ettei hän itse allekirjoita Hertelin tulkintoja aiheesta.

Edellä mainittujen kirjoittajien lisäksi Suomessa myös Antti Heikkilä ja Kaarlo Jaakkola levittävät samanlaisia kyseenalaisia ideoita mikroaaltouunin haitoista - tietysti tarjoamatta mitään kunnollisia perusteluja radikaaleille väittämilleen.

2.5. Lisää erilaisia väärinkäsityksiä

Ajatukseni Internetin terveyskeskustelusta on se, että asiavirheitä löytyy vähän kaikkialta. Tässä on joitakin esimerkkejä aiheeseen liittyen.

(1) Tomi Kokko kirjoitti blogissaan, että voi sisältää runsaasti D-vitamiinia, E-vitamiinia ja jodia.

• Finelin ravintoainetaulukoiden mukaan näiden määrä on todellisuudessa hyvin vähäinen.

(2) Eräs suosittu bloggaaja kirjoitti äskettäin, että “Rasvojen monipuolinen kirjo ruokavaliossa sekä laadukas omega-3-valmiste on myös hyvän hormonitoiminnan peruselementti, sillä rasvat ovat hormonien tärkeimpiä rakennusaineita”.

• Suuri osa hormoneista rakentuu aminohapoista eikä rasvoista. Steroidihormonit tehdään kolesterolista, mutta kolesterolia ei tehdä suoraan rasvasta vaan asetyylikoentsyymi A:sta, jota muodostuu myös hiilihydraateista. Kirjoituksessa kehutaan myös veriryhmädieettiä, joka on ammuttu tieteellisesti alas.

(3) Funktionaalisen lääketieteen yhdistys julkaisi vuonna 2012 lausunnon, jossa lukee muun muassa: “Pienetkin rT3-tason nousut kudoksissa ja seerumissa johtavat kilpirauhashormoni-reseptorien salpautumiseen ja hypotyreoosioireisiin, joita ei huomaa pelkällä S-TSH- tai S-T4v-arvojen seurannalla (130-135). Tyroksiinihoito vain lisää oireita eikä sitä näin olen tule käyttääkään silloin kun S-rT3 on koholla (136-140)”.

• Lauseet näyttävät kyllä hienoilta, mutta annetut lähteet (130-140) eivät liittyneet juuri mitenkään näihin väittämiin joten perustelut eivät ole kelvollisia. Muutenkin artikkeli oli yllättävän heikkolaatuinen, ottaen huomioon että artikkelin kirjoittajalistalla oli kaksi lääkäriä. Teksti vedettiin vuonna 2016 pois Internetistä palautteeni pohjalta.

(4) Biohakkerin käsikirjan Ravinto-osiossa todettiin, että "vehnänalkion agglutiniini WGA on useiden tutkimusten mukaan terveydelle poikkeuksellisen haitallinen".

• Viitattu tutkimus on tehty rotilla. Rottien ruoka sisälsi jopa 7 grammaa tätä ainetta ruokakiloa kohden, kun taas todellisessa elämässä kyse on mikrogrammoista. Annettu lähde ei siis riitä väitteen perusteluun. Kirjoittajat ottivat palautteeni hyvin vastaan ja asia lienee huomioitu kirjan lopullisessa versiossa.

(5) Safkatutka julkaisi jutun, jonka mukaan mikrolevä Chlorella “ehkäisee japanilaistutkimuksen mukaan jopa 96% krapulan oireista. Vaikutukseen päästään nauttimalla 4-5 grammaa chlorellaa ennen dokaamista”.

• En löytänyt tätä japanilaistutkimusta mistään ja samaa kertoi myös artikkelin kirjoittaja, kun kysyin häneltä tästä aiheesta. Uskoisin artikkelin löytyvän siksi niin huonosti, ettei kyseistä tutkimusta ole edes olemassa vaan kyseessä on pelkkä huhu.

(6) Four Sigma Foods myy yrttejä, sienituotteita ja superfoodeja. Firma julkaisi oman tiedekoosteen lakkakäävästä (reishi). Englanninkielisessä koosteessa on väittämiä kuten "näihin hyötyihin lukeutuu pidentynyt elinikä, vahvistunut immuunivaste, vahvistunut kyky taistella syöpää vastaan ja parempi munuaisterveys (2, 3)".

• Ensimmäinen lähde ei tarkastele reishin vaikutusta terveyteen vaan oluen makuun.
• Toinen näistä lähteistä on taas koeputkitutkimus, jossa havaitusta tulehdussytokiinien lisääntyneestä tuotannosta en välttämättä käyttäisi ilmaisua ‘tehostunut immuunivaste’. 
• Lakkakäävän vaikutuksista mainittiin ensimmäisessä lähteessä myös ihmistutkimuksesta, mutta se ei liene kovin kiinnostavaa lukijoille kun tulos on ‘emme löytäneet vaikutusta mihinkään tutkittuun markkeriin’.
• Kyseinen Four Sigma Foodsin esite oli siis heikkolaatuista hömppää. Mainittakoon tasapuolisuuden nimissä kuitenkin, että Examine.comin arviossa reishistä löydettiin myös erilaisia hyviä puolia.

(7) Gary Taubes kritisoi rankasti nykyisiä käsityksiä ruokavaliosta kirjassaan Good Calories, Bad Calories.

• The Science of Nutrition -blogin kirjoittaja Seth Yoder on tehnyt kirjasta kattavan arvostelun. Hän käy blogissaan Taubesin väittämiä tarkasti läpi todeten havaintojensa pohjalta: "On sääli ettei Taubes lue koskaan artikkeleita joihin hän viittaa.”

(8) Taija Somppi on kirjoittanut kirjan Parantava ruoka, joka sisältää tutkija Pauli Ohukaisen arvostelun mukaan huomattavasti epäloogisuuksia ja asiavirheitä.


(9) Jaakko Halmetoja on kirjoittanut kirjan Pakurikääpä: Opas lääkinnällisten sienten maailmaan (2014).

• Kirja on erinomaisen kiinnostava ja hyvin laadittu, mutta olisi silti hyötynyt paremmasta faktojen tarkistuksesta. Kirjassa esimerkiksi kerrotaan pakurikäävän olevan hyvä superoksididismutaasin (SOD) ravintolähde. Kyseessä on proteiini, joka pilkkoutuu mahahapon vaikutuksesta. Siten sen antioksidanttivaikutuksia ei pitäisi olla mahdollista saada suun kautta.

2.6. Pohdintaa vaihtoehtopuolen asiavirheistä

Yleisestikin vaihtoehtopuolella otetaan äkkiseltään loogiselta kuulostavia ideoita helposti totena. Asioita ei tarkastella läheskään aina riittävän kriittisten linssien läpi.

Esimerkiksi väittämää "insuliini lihottaa" näkee terveysblogeissa kohtuullisen usein. Tällä perustellaan erilaisten elintapamuutosten kuten karppauksen hyötyvaikutuksia. Tämä väittämä liittynee siihen, että solutasolla insuliinia tarvitaan rasvan varastoinnissa. Jos kuitenkin mietitään elimistön toimintaa laajemmin, insuliini näyttäisi olevan lihomisen kannalta lähes merkityksetön. Se ei erityisesti edistä lihomista, eikä vaikuta syömiskäyttäytymiseen.

Oma lukunsa ovat myös ravintolisien ja ruokien hyödyllisyyden perusteleminen pelkillä jyrsijätutkimuksilla ja muulla heikkolaatuisella datalla. Voisin perustella vaikka heti hiiritutkimuksilla, että aminohappo nimeltä glysiini suojaa diabetekselta, lihavuudelta, sokerin ja alkoholin haitoilta, syövältä, maksavauriolta, hampaiden reikiintymiseltä ja kemoterapian haitoilta. Aiheesta on kuitenkin alustavaa ihmisnäyttöä, joka ei ole läheskään yhtä lupaavaa kuin hiiritutkimukset. Tällaista on nähty ennenkin.

Vaihtoehtoisista terveyslähteistä on siis helppo löytää virheellistä tietoa. Joidenkin yksittäisten kirjoittajien kohdalla virheitä tulee niin nopeasti, että Brandolinin lain mukaisesti niitä on vaikea kumota: “Huuhaan kumoamiseen vaadittava energiamäärä on kertaluokkaa suurempi, kuin sen tuottaminen”.

3. Meidän täytyy siivota virhetieto yhdessä pois

Tämä oli vain pintaraapaisu vaihtoehtoisessa terveysskenessä ilmeneviin faktaongelmiin. Virheellisiä väittämiä voisi hyvinkin oikoa täysipäiväisesti.

Mielestäni tämä olisikin järkevä tavoite, mutta se tulisi tehdä yhdessä. Jos saamme yhteistyöllä pahimmat virheet pois terveyskeskusteluista, olemme tämän jälkeen paljon paremmassa tilanteessa.

Tämä ongelma ei koske meitä kaikkia vaihtoehtohenkisiä terveyskirjoittajia. Osa meistä kirjoittaa hyvin asiallisesti. Toisaalta me terveyskirjoittajat olemme osittain "samassa veneessä" ja monilla meistä on myös yhteisiä sosiaalisia piirejä ja projekteja. Olisi hyvä, jos kykenisimme ottamaan kirjoitusten laadun parantamisen oman terveyskirjoittajayhteisömme projektiksemme. Edellyttäisimme toisiltamme hyvää perehtymistä käsiteltäviin aiheisiin, ja auttaisimme toisiamme tämän tavoitteen kanssa.

Uskon että yllä kritisoimieni väittämien taustalla olevat henkilöt ovat ensisijaisesti hyväntahtoisia ja älykkäitä ihmisiä. Toisaalta virhe on virhe ja väärinkäsitysten leviäminen ei ole koskaan hyödyksi sairauksien ymmärtämiselle. Elämme maailmassa, jossa virheajattelulla voi olla pahimmillaan vakavia terveydellisiä ja rahallisia seurauksia:

• Olen kärsinyt parin vuoden burnoutin, jonka koen johtuneen osittain vaihtoehtohenkisistä terveyskikkailuistani. Myös kaverini ovat raportoineet terveysongelmia ja rahanmenetystä liittyen vaihtoehtoiseen terveysajatteluun.

Kun kerran on kyse niin arvokkaasta elämän osa-alueesta kuin terveys, on toivottavaa, että pyritään pysymään faktoissa ja mielellään neutraalissa ilmaisussa, eikä liidellä liikaa väärinkäsityksiin perustuvissa terveysfantasioissa.

Maallikot jakavat tietoa syövän hoitamisesta Internetissä.
Huomatkaa viittaus yllä käsiteltyyn syöpäsolumyyttiin: “Tästä on joku saanut
 Nobelin palkinnon, joten tietoa löytyy aika paljon. En nyt muista miehen nimeä.”

Täsmällisyyden saavuttaminen on haastavaa. Englanninkielisten tutkimusartikkelien lukeminen on aluksi hankalaa. Lisäksi täytyy oppia ymmärtämään mistä erilaisissa tutkimusmenetelmissä on kyse, ja mikä on minkäkin tutkimuksen todistusvoima ja potentiaaliset kompastuskivet. On myös varottava erilaisia kognitiivisia harhoja. Tässä kehittyminen vaatii usein paljon aikaa.

Toteaisin tästä aiheesta lopuksi, ettei lasta tule myöskään heittää pesuveden mukana. Terveysgurujen kirjoituksista voi löytää virheitä, joskus paljonkin. Toisaalta heidän kirjoituksissaan saattavat korostua monet erittäin tärkeät ideat, erityisesti elintapojen tärkeys sairauksien ehkäisyssä ja hallinnassa. Virheitä voi kritisoida, mutta ei tule unohtaa samojen kirjoittajien muita oivalluksia ja ideoita.

4. Terveydenhuollon ammattilaisiin voi lähtökohtaisesti luottaa, mutta virheitä sattuu

Lääkärien ja ravitsemusterapeuttien koulutus valmentaa lukemaan tutkimuksia. Opintoihin kuuluu erilaisia kokonaisuuksia joissa opetetaan tulkitsemaan tutkimuksia. Esimerkiksi alla on aivan pieni näyte lääkiksen kurssilta Epidemiologian ja biostatistiikan perusteet, jossa pohditaan muun muassa korrelaatioiden mahdollisia tulkintatapoja.

Nämä kurssit on kuitenkin kohtalaisen helppoa läpäistä ilman syvällistä perehtymistä aiheeseen. Suuri osa lääkäreistä ei opiskele näitä asioita tarkasti tai muutenkaan paneudu tieteeseen kummemmin urallaan. On siis pitkälti lääkärin omasta mielenkiinnosta kiinni, osaako hän tulkita tieteellisiä artikkeleita luotettavasti vai onko taito ruosteessa.

Sen sijaan professorit ja dosentit (sekä erikoislääkärit) voidaan nähdä terveysasioissa ylimpinä asiantuntijoina. Heidän työnkuvansa lähtökohtaisesti edellyttää, että he osaavat käyttää tutkimusviitteitä ja perustella väittämänsä oikeaoppisesti.

Varsinkin kun puhutaan professoreista, heidän virkaansa kuuluu tutkimuksien ja väitöskirjojen ohjaamista, opetustehtäviä, seminaareja, vertaisarviointeja ja muita tehtäviä, joissa ei yksinkertaisesti pärjää ilman tieteellistä lukutaitoa.

4.1. Virheet

Voivatko professorit olla koskaan väärässä? Vastaus on kyllä. Tutkijatkin sortuvat noloihin asiavirheisiin tai puutteellisiin perusteluihin. Tämä on kuitenkin monin verroin vähäisempää kuin kouluttamattomilla terveyskirjoittajilla. Selkeät asiavirheet ovat kohtuullisen harvinaisia ja menevät joskus inhimillisen virheen piikkiin.

Tässä on joitakin itse kohtaamiani tapauksia:

(1) Duodecimin Terveyskirjastossa oli erään professorin artikkeli Hormonikorvaushoito sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä.

• Artikkelin heti ensimmäinen väittämä oli täysin ristiriidassa annetun lähdeviitteen kanssa. Virheellinen artikkeli poistettiin minun palautteestani, mutta se oli ehtinyt olla Internetissä kahdeksan vuoden ajan.

(2) ADHD-hoidon Käypä hoito -suosituksissa oli ravintolisiin liittyen lyhyt maininta “Sinkin tai magnesiumin lisäämisestä ruokavalioon (182) ei liene hyötyä ADHD:n hoidossa”.

• Tämä väittämä oli siltä osin järjetön, että annetussa lähdeviitteessä (182) raportoitiin juurikin hyötyä magnesiumista. Lisäksi sinkistä oli olemassa tutkimus, jossa havaittiin hoitotuloksen paraneminen, kun sitä käytettiin ADHD-lääkkeen kanssa. Katsausta korjattiin palautteeni pohjalta.

(3) Joukko endokrinologeja totesi Duodecim-katsauksessaan, että T3-hoitoon “liittyy suuri eteisvärinän ja siitä aiheutuvien komplikaatioiden vaara sekä osteoporoosin ja murtumien vaara (3)”.

• Annettu lähdeviite on laaja katsausartikkeli joka ei edes keskity T3-hoidon haittavaikutuksiin. Ainoa maininta aiheesta liittyi erään hieman aiheeseen liittymättömän tutkimuksen kuvaukseen: “Eteisvärinä ei lisääntynyt T3-ryhmässä”.
• Endokrinologien väittämä saattaa olla tosi, mutta tämä lähdeviite ei ole kelvollinen kyseisen väittämän perustelemiseksi. Lisäksi tällaisten väittämien yhteydessä suuruusluokan mainitseminen olisi tärkeää, sillä väittämän pohjalta lukija ei tiedä kasvaako eteisvärinän riski 5% vai 500%.

(4) Eräs ravitsemustieteen professori (U.S.) totesi karppausta koskevassa haastattelussaan karppaukseen liittyen, että 'Ruokavaliota on vaikea saada täysipainoiseksi ilman täysjyväviljaa. Muun muassa kuidun, folaatin, sinkin ja magnesiumin saanti jää auttamatta liian vähäiseksi'.

• Tämä on käsitykseni mukaan asiavirhe tai vähintäänkin ylilyönti tai ainakin kohtuuton yleistys
• Diplomi-insinööri Sami Uusitalo on osoittanut, että mainitut ravintoaineet voi saada täysin sujuvasti sisällyttämällä ruokavalioon esimerkiksi sopivasti pähkinöitä, kasviksia ja papuja. 
• Täysjyväviljoja kenties ylikorostetaan tärkeinä ravintoaineiden lähteinä, enkä tiedä otetaanko niiden mahdollinen vertailukelvottomuus eräiden muiden ravintoainelähteiden kanssa huomioon. En halua toisaalta tyrmätä täysin professorin näkemystä, sillä Finravinto 2012 -aineiston mukaan keskimäärin ihmiset saavat kohtuullisen paljon ravinteita täysjyväviljasta.

(5) Sama ravitsemustieteen professori kuin yllä (U.S.) totesi koviin rasvoihin ja rasvatutkimukseen liittyen seuraavasti: "Nollatuloksia tulee muutaman kerran vuodessa. Joka viikko tulee kymmeniä tutkimustuloksia, jotka osoittavat, että kova rasva ei ole terveydelle hyväksi."

• Koviin rasvoihin liittyvää tutkimusta ei kuitenkaan todellisuudessa julkaista lainkaan kymmeniä viikossa, minkä voi hyvin tarkistaa esimerkiksi PubMed-tietokannasta käyttämällä rasvahappotutkimukseen liittyviä hakusanoja (fatty acid*, palmitic, stearic, ym).
• Oma tulkintani on se, että tässä tapauksessa professori liioitteli lausunnossaan valtavasti.

(6) Eräs ravitsemusprofessori (A.A.) on ilmaissut ubikinoni-ravintolisästä: "Toivottavasti tämä turha ravintolisä poistuu pian markkinoilta". Sama professori on myös kirjoittanut, että kreatiinin vaikutus liikunnalliseen suorituskykyyn on pelkkä uskomus.

• Ubikinonista on kuitenkin julkaistu myöhemmin paljon myönteisiä tuloksia, muun muassa sydämen vajaatoiminnan hoidossa. Tässä on tuomittu kyseinen ravintoaine ilman riittävää perehtymistä aiheeseen.
• Myös kreatiiniin liittyen on havaittu hyötyä liikuntakykyyn jopa systemaattisissa katsauksissa.

(7) Eräs ravitsemustieteen professori (M.F.) totesi luennollaan Pitäisikö meidän syödä kuin kivikaudella? (2012), että "nämä kivikauden ihmiset kuolivat nyt yleensä viimeistään 30 vuoden iässä, jolloin esimerkiksi osteoporoosi ei koskaan päässyt syntymään”. Lisäksi luennolla oli puhetta siitä, että rasvan kulutus oli kivikaudella noin 20-30% ja hiilihydraattien kulutus 20-60%.

• Idea metsästäjä-keräilijöiden lyhyestä eliniästä on yleinen huhu.
• Vasen kuva tarkastelee joitakin 1900-luvulla tutkittuja metsästäjä-keräilijäkansoja. Ainakin näissä sivilisaation ulkopuolella elävissä sivilisaatioissa 30-50% ihmisistä kuolee jo lapsuudessa. Kuitenkin aikuisuuteen selvinneet yltävät usein yli 50 vuoden ikään.
• Oikeassa kuvassa taas on Kitava-saaren metsästäjä-keräilijöiden verensokerilukemia, ja joukossa on useita yli 60-vuotiaita.
• Myös mainitut arviot metsästäjä-keräilijöiden makroravintoainejakaumista on kyseenalaistettu, mutta en ole paneutunut tähän asiaan. Uskoisin että erityisesti eroja rasvan saannissa on enemmän kuin tämä professori antaa ymmärtää.

Kuvien lähteet: (1) Gurven et al. 2007 ja (2) Lindeberg 2010

4.2. Tiedon rajallisuus

Asiavirheitä merkittävämpi ongelma asiantuntijoilla on se, että laajasta perehtymisestä huolimatta he eivät yksinkertaisesti tunne omaa alaansa täydellisesti. Tutkijoilla on työkiireensä, minkä vuoksi maailmalla tehdyn tutkimuksen kattava seuraaminen voi olla vaikeaa. Monet tärkeätkin asiat voivat jäädä huomaamatta:

(1) Meillä oli yliopistolla luennoimassa erästä mitokondrioentsyymiä vuosia tutkinut dosentti, mutta kysyessäni häneltä kantaa typpioksidin tai valon vaikutuksista tähän kyseiseen entsyymiin, hän totesi ettei tiennyt näistä tutkimuksista.

(2) Yliopistossamme eräs professori on tutkinut ravintoproteiinien ja peptidien vaikutusta lihavuuteen (koe-eläimillä). Kun mainitsin hänelle glysiini- ja metioniinitutkimuksista, jotka voisivat hyvin selittää hänen tuloksiaan, hän totesi ettei tiennyt näistä tutkimuksista. Hän kiinnostui ideoistani ja ehdotti että voisin kirjoittaa tieteellisen katsauksen aiheesta.

(3) Eräs tutkimusprofessori on tutkinut valon vaikutuksia vuosia, erityisesti vuorokausirytmin kannalta. Mainitsin hänelle kiinnostuksestani punaisen valon tärkeisiin biologisiin vaikutuksiin. Hän ei tiennyt aiheesta aiemmin, mutta kiinnostui blogikirjoituksestani ja kirjoitimmekin aiheesta yhdessä tutkimuskatsauksen (kerron tästä myöhemmin lisää).

Jälkimmäiset esimerkit ovat myös hyviä demonstraatioita siitä, että hyvän näytön edessä myös korkeassa asemassa olevat asiantuntijat voivat olla valmiita muuttamaan ajatteluaan.

Ei siis kannata välttämättä huutaa omia vastamielipiteitään asioista pelkästään netissä, vaan ideoilleen voi etsiä tieteellistä pohjaa. Tältä pohjalta voi yrittää rakentaa dialogia asiantuntijoiden kanssa. Ravitsemuspuolellakin on Suomessa niin paljon asiantuntijoita, että varmasti joku suostuu keskustelemaan tasokkaasti esitetyistä uusista ideoista.

4.3. Lyhyesti ravitsemustieteestä: kovat ja pehmeät rasvat

“Todistusaineisto kovan rasvan haitoista on 1980-luvulta alkaen ollut aukoton[...]”

- Matti Uusitupa (lähde)

Yksi tärkeimmistä ristiriidan aiheista terveyskeskusteluissa on ollut ravinnon rasva. Olen iältäni nuori, joten en tiedä tarkasti missä valossa kova rasvan vaikutus terveyteen on aiemmin esitetty.

Epäilykseni esimerkiksi lukion terveystiedon tunneilta on kuitenkin se, että viime vuosikymmeinä on päästetty valloilleen vahvoja uskomuksia kuten “kova rasva tukkii verisuonet” tai "Pohjois-Karjala -projekti oli menestys pitkälti kovan rasvan vähentämisen vuoksi".

Myös tuttavani kertomus tukee tätä oletusta:

"80-luvulla terveydenhoitajille opetettiin koulussa että kova rasva tukkii suonet kuten kinkkurasva viemärin. Tämä ajattelu näkyi myös sen ajan toisinajattelijan Pentti Kossilan kirjassa, jossa hän esitti rasvaongelmien avaimeksi emulgaattoria, lesitiiniä, joka muodostaisi suojakuoren rasvahappojen ympärille."

Nämä uskomukset eivät minun käsitykseni mukaan pidä paikkaansa. Kovan rasvan vaikuksista puhuttaessa ei sovi käyttää liian vahvoja ilmaisuja, sillä tutkimuksissa vaikutus ei ole osoittautunut kovin suureksi. Esimerkiksi Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm on ilmaissut että tyydyttynyt rasva ei yhdisty itsenäisesti sydäntautiin.

Nykyisin pehmeiden rasvojen hyödyllisyyttä perustellaankin yhä useammin sillä että ne ovat parempi vaihtoehto kuin kova rasva. Perusteluina käytetään pääosin eteneviä väestötutkimuksia, koska interventiotutkimuksissa tulokset eivät ole olleet yhtä selkeitä. (Tämä ristiriita mietityttää minua: onko etenevissä väestötutkimuksissa mahdollisia virhelähteitä?)

Tiedeyhteisöllä on tapa korjata joitakin virheitään, ja viime vuosina onkin alettu puhua siitä että aikaisempi liiallinen keskittyminen kovien rasvojen haittoihin on johtanut siihen, että toisten haitallisten ruokien (höttöhiilarit) ongelmat on sivuutettu. Kärjistäen voisi sanoa, että pulla, vaalea leipä, hedelmäjogurtti ja pillimehu ovat aikaisemmin olleet ihan kelvollisia koululaisten välipalaruokia, kunhan maito on ollut vähärasvaista.

Aiempina vuosina nähtiin ruokapyramideja, joiden pohjalla oli
pullaa ja vaaleaa leipää. Vuoden 2014 ravitsemussuosituksissa
tällaista ei onneksi nähty enää, ja nykyisin kasvikset muodostavat
pyramidin pohjan eli "ruokavalion perustan".

Eräs sepelvaltimotautia tutkiva professori mainitsi minulle, että viranomaisten näkemykset saattavat muuttua näiden ravintoasioiden osalta tulevaisuudessa vielä lisää: “Korjauksia [suosituksiin] tehdään vain säännöllisin välein. Siten esimerkiksi kananmunien ja muun muassa D-vitamiinin osalta suositus saattaa olla liian tiukka”.

Myös eräs pitkän linjan ravitsemustieteen tutkija antoi myös kiinnostavan kommentin aiheesta:

“En oikein ymmärrä miksi uudet suositukset tuodaan niin isolla hälinällä kaikelle kansalle kun ne kerran ei ole yksilöille tarkoitettu. Juttelin [erään ravitsemustieteen professorin] kanssa tästä ja hänen ajatus oli että suositukset oli aikanaan laadittu ajatuksella että ei siitä muillekaan haittaa ole jos kaiken varalta suositellaan rajoittamaan vaikka kananmunia. Nyt rajoituksia puretaan ja suosituksia laajennetaan, mutta hyvin maltillisesti. [...] Ehkä me tulevaisuudessa osataan rajoitusasioitakin järkevämmin ajatella.”

4.4. Lyhyesti ravitsemustieteestä: lihavuus- ja diabetesepidemian pohdintaa

Ymmärrän ihmisten närkästyksen viime vuosikymmenien rasvapolitiikkaan liittyen. On yksiselitteisesti epämiellyttävää jos jokin taho on käyttänyt sairauksilla pelottelua välineenä ihmisten ruokakäyttäytymisen muuttamisessa. Lisäksi osa kansasta pohtii, ovatko runsashiilihydraattiset ravitsemussuositukset nykyisen diabetesepidemian taustalla:

Metabolisen oireyhtymän esiintyvyys 24-vuotiailla aikuisilla
	Vuosi 1986	Vuosi 2001
Metabolinen oireyhtymä	1.0%	7.5%
Lihavuus	3.1%	10.6%

En pidä tätä selitystä itse tärkeänä, mutta selvästi jokin elintapatekijä on ohjannut kansanterveyttä kyseenalaiseen suuntaan 1980-luvulta alkaen. Itse olen pohtinut vuorokausirytmin tärkeyttä ja esimerkiksi Arto Pesola puhuu liian istumisen haitallisuudesta (Luomuliikunnan vallankumous). Puhdistettu ruoka saattaa vaihduttaa haitallisesti elimistön toimintoihin esimerkiksi suoliston bakteerikannan muutoksien tai endotoksemian välityksellä.

Pertti Mustajoen pohdinnat syömiskulttuurin muutoksista ovat mielestäni erittäin tärkeitä. Hän on harvoja suomalaisia, jotka puhuvat näkyvästi nykyruoan maittavuuden merkityksestä ongelmien taustalla. Hänen ajatuksiaan voi lukea artikkelista Ruokaympäristön muutos selittää pääosan väestöjen lihomisesta (Duodecim 2015;131:1345-52).

"Väestön lihominen ei johdu ihmisten vähentyneestä tahdonvoimasta tai itsekurista vaan on seurausta normaalien ihmisten normaalista reagoinnista epänormaalille ympäristölle. Suomen 2,5:tä miljoonaa ylipainoista kansalaista ei voida syyttää 'itse aiheutetusta' tilasta, vaan heitä on tarkasteltava viime vuosikymmenten yhteiskunnallisten muutosten uhreina." - Pertti Mustajoki, professori

Nykyisin monipuolinen ruokavalio nähdään poikkeuksetta hyvänä asiana, mutta lihavuuden näkökulmasta se saattaisi olla myös osatekijä ruoan liikakulutuksen taustalla. Monet terveet luonnonkansat pärjäsivät hyvin yksipuolisella ja mauttomalla ruokavaliolla. Laihduttaville ruokavalioille yhteistä on ruokavalion yksipuolistaminen (vähärasvainen, vähähiilihydraattinen, kivikautinen, vegaaninen) sekä ruoan nestepitoisuuden lisääntyminen, jolloin kaloritiheys laskee ja kylläisyysvaikutukset lisääntyvät.

Syömiskäyttäytymiseen vaikuttavat tekijät ovat jääneet Suomessa merkittävästi makroravintoaineajattelun taustalle, vaikka toiset lihavuustutkijat näkevät sen jopa tärkeimpänä tekijänä lihavuuden taustalla. Tämä saattaisi selittää nykyajan lihavuus- ja diabetesepidemioita huomattavasti enemmän kuin rasva tai hiilihydraatit.

Mustajoen sanoma "herkullisen ja helposti saatavilla olevan ruoan" ongelmista sai
hieman näkyvyyttä myös Vähähiilihydraattinen ruokavalio -blogissa.

4.5. Lyhyesti ravitsemustieteestä: vääriä syytöksiä ja roskauutisia

Ravitsemusasiantuntijat saavat nykyisin paljon lokaa niskaansa, usein huonoin perustein. Kansan joukoista huudellaan rajuja väittämiä kuten esimerkiksi se, että lihavuus tai sokeritauti johtuisi nimenomaan sokerin käytöstä, ja että nämä ongelmat olisivat helposti ratkaistavissa vähentämällä sokerin kulutusta. Todellisuudessa edes sokerin vaikutus ei ole niin yksinoikoinen kuin luullaan. Ihmiset levittävät aiheesta kaikenlaisia huhuja, mutta kovin usein perustelujen taustalta paljastuu jokin todella kiinnostava hiiritutkimus.

• Esimerkiksi Heikkilä puhuu blogissaan, kuinka hedelmäsokeri aiheuttaa leptiiniresistenssiä. Hän jättää mainitsematta, että hänen viittaamansa tutkimus on tehty rotilla ja hedelmäsokerin osuus kaloreista oli 60%. Jos syö pelkkää valkosokeria, silloinkin hedelmäsokerin saanti on vain 50%.

Sokerin lisäksi myös rasvaa demonisoidaan usein yhtä huonoin perustein. Esimerkiksi monet uutismediat julkaisevat toistuvasti kielteisiä juttuja runsasrasvaisesta ruokavaliosta. Todellisuudessa kyseessä on kovin usein laboratoriohiirien D12492-ruokavalio tai muu vastaavanlainen sekoitus. Tämän ruokavalion vaikutuksia ei voi mitenkään järkevästi ulottaa ihmisiin. Vaikka runsasta rasvansyöntiä ei nähtäisikään hyvänä asiana, niin sitäkin koskevan tiedeuutisoinnin pitäisi olla silti asiallista. Aion kirjoittaa jatkossa lisää uutismedioiden virheellisestä terveysuutisoinnista.

Yleistävillä nimityksillä voidaan johtaa ihmisiä helposti harhaan. Esimerkiksi “rasvainen ruoka”
ei kerro ruokavaliosta muuta kuin rasvan määrän. Samalla tavalla termit ‘sokeritauti’
ja ‘naishormoni’ antavat asioista yleensä liian yksinkertaisen kuvan.
On siis tärkeää katsoa nimen alle ja perehtyä aina tarkasteltavaan ilmiöön.

4.6. Lyhyesti ravitsemustieteestä: mahdollisia tulevaisuusnäkymiä

Uskoisin ja toivon, että tulevaisuudessa ravitsemustiede siirtyisi hieman kauemmas vanhanaikaisesta rasvahappojen tiirailusta kohti tasapainoista ruokavaliokokonaisuuden painottamista, ottaen huomioon myös syömiskäyttäytymiseen vaikuttavat tekijät. Saatamme myös kuulla aiemmin vähäiselle huomiolle jääneistä aiheista kuten vaikkapa syöminen ja vuorokausirytmi, aminohapot, ruoan maittavuus, fytokemikaalit ja AMPK-aktivaatio.

4.7. Lääketeollisuus ja huijaukset

Lääketeollisuus on jäänyt kiinni lukuisista huijauksista. Erilaiset lääketiedettä vaivanneet ongelmat heijastuvat tietyissä piireissä myös lääkärien maineeseen. Opiskelen lääketieteellisessä tiedekunnassa hammaslääketiedettä, ja minua on neuvottu varomaan aivopestyksi joutumista.

Alla olevassa Wikipedian taulukossa näkyy viisitoista kalleinta lääketeollisuudelle määrättyä sakkorangaistusta. Kokonaiskustannukset ovat noin 17 000 000 000 dollaria (=17 miljardia).

Lähde: Wikipedia

Ottaen huomioon tämän aiheen kiusallisuuden en täysin ymmärrä, miksi esimerkiksi Ben Goldacren kirjaa Bad Pharma, jossa esitetään hyvinkin asiallista kritiikkiä lääketeollisuutta ja lääketutkimusta kohtaan, ei sisällytetä esimerkiksi lääketieteen koulutuksen oppimäärään. Toki isoin vastuu tähän asiaan liittyen lienee tieteellisten lehtien toimituksella ja myös itse lääkefirmoilla, joille huijaukset koituvat paljastuessaan kalliiksi.

Muita nimekkäitä medikalisaation arvostelijoita ovat muun muassa Peter Gøtzsche ja Markku Myllykangas. Suomessa myös professori Teppo Järvinen on puhunut paljon lääkkeiden liikakäytöstä.

"Tutkimus 329" on yksi esiin tullut tapaus, jossa lääketeollisuus
vääristeli tutkimustulosta huomattavasti.

5. Lopuksi

Tässä kirjoituksessa käsittelin terveysgurujen ja asiantuntijoiden uskottavuutta. Tärkeimmät johtopäätökseni ovat seuraavat:

1. Vaihtoehtoisten terveyskirjoittajien kirjoituksiin mahtuu paljon asiavirheitä ja pahimmillaan erittäin huonoa logiikkaa. Tämä olisi korjattavissa nostamalla kissa pöydälle ja tekemällä virheiden kitkemiseksi tiivistä yhteistyötä.
2. Koulutetut asiantuntijat kuten professorit sortuvat harvoin merkittäviin asiavirheisiin. Suurempi ongelma lienee tiedon rajoitteisuus: kiireisen tutkijan on vaikea kiinnostua ja lukea kaikista maailman ajankohtaisista tutkimuksista. Tärkeät ideat saattavat jäädä huomaamatta.

Tämä on kirjoitussarjani toinen osa. Seuraava osio tulee käsittelemään terveyskeskustelujen erilaisia ongelmia: “Miksi keskustelu ei etene? Miksemme me opi toisiltamme? Onko terveyskeskustelu loputonta asemasotaa?”

Tätä kirjoitusta voi kommentoida mieluusti vaikkapa kommenttilaatikossa tai blogini Facebook-seinällä. Toivoisin rakentavaa palautetta tästä kirjoituksesta.

6. Lisähuomioita

1) Kiitän tekstin kommentoinnista Olli Lukkaria, Pessi Peuraa, Vesa Linja-ahoa, Matti Rahnastoa sekä useampaa lääketieteen ja ravitsemustieteen asiantuntijaa, jotka eivät halunneet nimeään näkyviin. Kiitän myös Pauli Ohukaista avusta Heikkilän asiavirheitä käsittelevän taulukon laadinnassa.

2) Jätin joitakin kirjoittajien nimiä mainitsematta kirjoituksessani. Syy on se, että en halua lukijoiden keskittyvän liiallisesti siihen, kuka on lausunut asioita väärin. Haluan kiinnittää huomion ensisijaisesti itse käsiteltävään asiaan.

3) Voin julkaista artikkelissa mainittujen ihmisten vastineita FB-sivullani.