Lisää kuulumisia:
1) En ole viime aikoina jaksanut viettää aikaa minkään terveystutkimusjutun parissa, ja vähän veikkaan että terveysnörtteily oikeasti jää pienelle tauolle eikä blogiin täten tule mitään laajoja lähdeviitteistettyjä esseitä vähään aikaan. Voin toki tehdä tällaisia simppelimpiä kirjoituksia, joissa kirjoitan kuulumisia ja linkittelen muihin kiinnostaviin kirjoituksiin.
2) Muokkasin artikkeliani Sydäntauti ja kilpirauhanen hitusen parempaan muotoon. Olen vahvasti sitä mieltä, että iso osa esseistäni kaipaisi paljon korjauksia, mutta en kuitenkaan jaksa juuri nyt innostua asiasta. Muokkailen enemmän sitten ehkä joskus.
3) Olen viime aikoina taas kerran lukenut Charles Eisensteinin juttuja. Eisenstein on kirjoittanut neljä kirjaa, esittelen ne tässä lyhyesti (enkä välttämättä kovin laadukkaasti). Kirjat eivät ole tarkalleen ottaen terveyskirjoja, mutta luulen että terveysblogeja lukevat ihmiset voivat nähdä myös tällaiset teokset ihan kiinnostavina.
- Yoga of Eating (2003) -kirjassaan on esseitä ja ohjeita, joiden pohjalta lukijaa neuvotaan kuuntelemaan mieluummin omaa kehoa kuin terveysguruja. Olen lukenut kirjan, enkä varsinaisesti tykännyt siitä samalla tavalla kuin kirjoittajan seuraavasta ruoka-aiheisesta kirjasta (alla).
- Transformational Weight Loss (2007) käsittelee otsikon mukaan laihduttamista, mutta kirja ei kuitenkaan anna juuri lainkaan ruokasuosituksia, vaikka lyhyesti luonnollisen ruoan suosimista suositaankin ja kirjoittaja sanoo suosivansa itse Wise Traditions -kirjan ruokia. Kirjassa sen sijaan heitetään sellainen ajatus ilmaan, että kenties liikasyöminen, addiktiot ja muut ongelmakäyttäytymiset ovat meidän keinoja viedä oma huomio pois huonosta olosta, joka syntyy siitä että elämästämme puuttuu jotain keskeistä, kuten esimerkiksi yhteenkuuluvuuden tunne tai intiimiys. Kirja on simppeli, melko nopealukuinen ja itse tykästyin kovasti Eisensteinin ymmärtäväiseen/empaattiseen asenteeseen. Tykkään!
Niin ja kirjan voi lukea myös ilmaiseksi täältä. Eisenstein ei halua vaatia kirjoistansa maksua, mutta hänen sivuillaan on kyllä maksumahdollisuus (PayPal), jos hänelle haluaa lahjoittaa rahaa.
- Ascent of Humanity (2007) on Eisensteinin laajin kirja, ja sisältöä siinä tosiaankin on. Paperiversio on yhteensä noin 600 sivua paksu, ja teksti on sen verran runsasta ja hankalaa, että oma lukutahtini jäi noin kymmeneen sivuun per tunti eli tunteja kului ihan mukavasti.
Kirjassa pohditaan monia elämään liittyviä kysymyksiä ja erityisesti sitä, miksi niin moni meistä on tyytymätön elämäänsä. Vaikka elämmekin jonkinlaista ihmiskunnan, tieteen ja teknologian kukoistuskautta, on kaiken tämän menestyksen vastapainona myös nykyihmisen stressaava ja monin tavoin yksinäinen elämä, ympäristön tuhoutuminen sekä monet muut ongelmat. Tätä tilannetta kirjassa tarkastellaan hyvin monelta tasolta eikä tekstistä ja lähdeviittauksista ole tosiaankaan vaikea huomata, kuinka suuria määriä historiaa, antropologiaa, filosofiaa, hengellistä kirjallisuutta, biologiaa, terveystieteitä kuin myös politiikkaakin on Eisenstein onnistunut lukemaan "pohjatyönä". Muistaakseni Eisenstein mainitsi jossakin kohti, että kirjan syntyprosessi kesti noin kymmenen vuotta.
Kirjaa lukiessa huomaa, että siinä on joidenkin asioiden osalta melko paljon toistoa (osittain siksi että jokainen kappale on tavallaan oma esseensä) ja lisäksi kieliasu on jossain määrin newagemainen. Näistä "muotoseikoista" ei kuitenkaan ole mielestäni lopulta juurikaan haittaa. Kirjan asiasisältö on mielestäni erinomaista, ja luulisin että nykyelämään turhautuneet ihmiset todennäköisesti saavat tällaisesta teoksesta enemmän apua kuin useimmista suosituista self-help -kirjoista tai hengellisistä teoksista.
Ascent of Humanity on ilmaiseksi luettavissa kirjan kotisivulla. Sivustolta löytyy kirjasta myös ihan laadukas äänikirjaversio, jonka olen itse kuunnellut osittain. Lisäksi tuolta löytyy esseesivulta myös kiinnostavia esseitä jotka mielestäni täydentävät hyvin Ascentissa käsiteltyjä juttuja (ainakin sivun yläosan esseet). Kirjaan tutustumista harkitsevalle voisin melkeinpä suositella vaikkapa esseiden Human Nature Denied ja Confession of a Hypocrite lukemista. Nekin ehkä aukeavat eri tavalla, kun on lukenut koko Ascentin perusteluineen, mutta ovat ne toisaalta sellaisinaankin luultavasti melko ymmärrettäviä.
- Sacred Economics (2011) käsittelee nimensä mukaisesti rahaa ja taloutta, ja millä tavalla nämä mahdollisesti liittyvät nykyihmisiä vaivaavaan yhteisöllisyyden puutteeseen. Tämäkin kirja on ilmaiseksi luettavissa.
4) Olen lukenut myös bloggaaja Matt Stonen juttuja enemmänkin, muun muassa hänen kaksi uusinta e-kirjaansa.
Mies ajattelee juttuja aika jännästi. Hän on havainnut, että pitkässä juoksussa kalorien vähentäminen ei ole mitenkään varma tie painon laskuun tai terveyteen. Itsekin joskus olen kirjoittanut aiheesta. Kuten esimerkiksi endokrinologi Diana Schwarzbein, myös Matt Stone näkee rajoitusdieettien johtavan usein stressiin liittyviin terveysvaivoihin ja näkee oikeastaan päinvastaisen suunnan tavoiteltavana: syö paljon, älä liiku, ja muista nukkua hyvin. (sic) Matt Stonen mielestä lopullinen laihtuminen ja tervehtyminen tapahtuu lihomalla ensin.
Schwarzbeinin ohella Mattin kirjoituksista näkee että Broda Barnesin kilpirauhasjutut ovat selvästikin vaikuttaneet hänen ajatusmalleihin. Barnes havaitsi, että alhainen ruumiinlämpö korreloi hyvin vahvasti erilaisten terveysongelmien kanssa. Hän syötti potilailleen porsaan kuivattua kilpirauhasta, ja noin kuukauden jälkeen potilaiden väsymys-, migreeni- ja muut ongelmat alkoivat väistyä. Hänen potilaillaan oli törkeän vähän sydänkohtauksia. Nyt tämä Matt Stone on siis sitä mieltä, että runsas syöminen ja lepo voisivat olla aineenvaihdunnan nostamiseksi tehokkaampi yhdistelmä kuin kuivatun kilpirauhasen syöminen.
En tarkalleen tiedä mitä ajattelen Mattin jutuista vaikkapa parin vuoden päästä, mutta ainakin minusta hänen juttunsa ovat monella tapaa kiinnostavia eivätkä välttämättä edes mitenkään täydellisen typeriä. ;)
Schwarzbeinin ohella Mattin kirjoituksista näkee että Broda Barnesin kilpirauhasjutut ovat selvästikin vaikuttaneet hänen ajatusmalleihin. Barnes havaitsi, että alhainen ruumiinlämpö korreloi hyvin vahvasti erilaisten terveysongelmien kanssa. Hän syötti potilailleen porsaan kuivattua kilpirauhasta, ja noin kuukauden jälkeen potilaiden väsymys-, migreeni- ja muut ongelmat alkoivat väistyä. Hänen potilaillaan oli törkeän vähän sydänkohtauksia. Nyt tämä Matt Stone on siis sitä mieltä, että runsas syöminen ja lepo voisivat olla aineenvaihdunnan nostamiseksi tehokkaampi yhdistelmä kuin kuivatun kilpirauhasen syöminen.
En tarkalleen tiedä mitä ajattelen Mattin jutuista vaikkapa parin vuoden päästä, mutta ainakin minusta hänen juttunsa ovat monella tapaa kiinnostavia eivätkä välttämättä edes mitenkään täydellisen typeriä. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti